Selviytyjät Suomi -voittaja Kristian Heiskari palkintopotista: ”Aika pieni mälli verojen jälkeen”

Selviytyjät Suomi -ohjelman voittaja selvisi viime lauantaina tiukassa finaalissa. Kärkisijan lunasti jo ennestään Big Brother -voittajana tunnettu Kristian Heiskari, 29.
– Voiton hetki tuntui hiton hyvältä. En osannut mitenkään kuvitellakaan tätä, joten nyt on hieman överi fiilis.
– Kilpailuohjelmat kiinnostavat minua, joten olisin valmis voittamaan vielä kolmannenkin.

Kristian Heiskari on Selviytyjät Suomi -voittaja! ”Aion ostaa palkintorahoilla asunnon”
Krisu sanoo ottaneensa kuvaukset loman kannalta, koska muuten hän ei olisi ehtinyt pitämään vapaata.

– Olihan kisa hieman rajua menoa, mutta en missään vaiheessa kokenut oloani liian ikäväksi.
Voittorahoilleen Krisu on jo miettinyt käyttökohteen.
– Haluaisin ostaa asunnon vielä tänä vuonna, mutta luulen sen menevän ensi vuoden puolelle. Syytä tähän mahdolliseen viivästymiseen en vielä paljasta, voittaja myhäilee.
Häntä voisi luulla pienoiseksi pohataksi käärittyään kymppitonnien palkinnot, mutta Krisun mukaan näin ei ole.
– On tuo 30 000 euroa on kuitenkin aika pieni mälli verojen jälkeen, eikä sen turvin vielä eläkkeelle jäädä. Paremmin sitä rahaa tekee ihan oikeista töissä.