Kristian Heiskari on Selviytyjät Suomi -voittaja! ”Aion ostaa palkintorahoilla asunnon”

Telkkari | 05.06.2021 22:35

Selviytyjät Suomi -ohjelman voittajaksi tiensä taisteli Kristian Heiskari, 29. Kärkisijan lunasti jo ennestään Big Brother -voittajana tunnettu sekatyömies.

- Voiton hetki tuntui hiton hyvältä. En olisi millään voinut kuvitella tällaista, joten nyt on hieman överi fiilis. Kaikki kilpailuohjelmat kiinnostavat minua, joten olisin valmis voittamaan vielä kolmannenkin, Kristian kertoo Seiskalle.

Voittorahoilleen Krisu on jo miettinyt käyttökohteen. 

- Haluaisin ostaa asunnon vielä tänä vuonna, mutta luulen sen menevän ensi vuoden puolelle. Syytä tähän mahdolliseen viivästymiseen en vielä paljasta, voittaja myhäilee. 

Kristian Heiskari Selviytyjät
Krisu sanoo, että voitti kilpailun omalla reippaudellaan.

HYVÄT VÄLIT VASTUSTAJIIN

Finalisteihin Marianne Kiukkoseen ja Joalin Loukamaahan voittajatähdellä on edelleen hyvät välit.

- Koen, että olemme aidosti ystävystyneet kilpailun kautta. Joalinin näin tuossa puistossa hiljattain. Mariannen kanssa soittelemme viikoittain - meillä on sellainen hyvä äiti-poika-suhde, Krisu nauraa.

Raju riita kulisseissa! Suvi Pitkäsen ja Archien yhteenottoa ei nähty tv:ssä

Teksti:Henryk Björkström
Kuvat:Nelonen/Lars Johnson, Atte Kajova, Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!