Sanna Ukkola häädettiin Big Brotherista
Sanna Ukkola äänestettiin ulos Big Brother -talosta tiistaina. Tällä kertaa mukana häätöäänestyksessä Ukkolan lisäksi olivat Sara Forsberg, Aleksi Valavuori, Markku Pulli ja Petra Olli. Nimeäminen hoidettiin tällä kertaa poikkeuksellisesti kokkailukisalla. Hävinnyt joukkue joutui kokonaisuudessaan häätöäänestykseen.
Jo jakson alussa juontaja Anni Hautala paljasti katsojille ja kilpailijoille, että Petra ja Markku saavat jatkaa Big Brother -taivaltaan joutumatta studioon. Molemmat ottivat uutisen iloisesti vastaan.
Jäätävät tuloerot! Näin paljon Big Brother -talon julkisuuden henkilöt tienaavat: katso!
Sanna Ukkola on jo viides kilpailusta ulos äänestetty henkilö. Hän osasi jo uumoilla putoamistaan odotellessaan häätöäänestyksen alkua Big Brother -talossa. Nina Mikkonen tsemppasi Ukkolaa kampaamalla tämän hiukset häätöäänestystä varten.
Aleksi Valavuori oli aivan varma, että hän joutuu lähtemään seuraavaksi kotimatkalle. Myös Sara Forsberg ehti hyvästellä kilpakumppaninsa, koska oli varma oman pelinsä päättymisestä.