BB-Katja

Putoamisestaan musertunut BB-Katja ei osallistu maanantai-illan suoraan Big Brother-lähetykseen!

Telkkari | 11.10.2021 18:46

Big Brother Suomi sai sunnuntai-iltana (10.10.) dramaattisen päätöksen, kun kaksi talon asukasta häädettiin lähetyksen päätteeksi ulos Big Brother -kilpailusta.

Talon uudet asukkaat Samir, Maiju ja Noora joutuivat tekemään viime viikolla raastavan päätöksen siitä, ketkä viisi asukasta joutuvat heidän valintansa mukaan häätöäänestykseen. Häätöuhan alle joutuivatkin Jasmiina, Katja, Sami, Sanni ja Pekka.

Lue myös: Big Brother Suomessa dramaattinen häätö – Katja ei peitellyt tunteitaan: ”Lähdön tapa tuntui erityisen pahalta"

Katsojat äänestivät viisikosta ulos Katjan ja Sannin. Herkästä luonteestaan ja itkuisuudestaan tunnettu Katja otti putoamisen erityisen raskaasti. Suoraan pudotuksen jälkeen Elina Kottosen haastateltavaksi saapuneet Katja ja Sanni kyynelehtivät joutuessaan jättämään talon arjen taakseen.

- On tuhat tunnetta. Olen pettynyt, surullinen, kiitollinen, katkera, helpottunut. Olisin todella paljon halunnut jatkaa – aivan, kuten muutkin, Katja sanoi itkuisena.

Katja hehkutti talossa vietettyjen viikkojen olleen hänen elämänsä parhasta aikaa.

Musertuneen oloinen Katja joutui putoamisen myötä jättämään taakseen myös ihastuksensa Pekan, jonka kanssa hän oli viettänyt talossa aktiivisesti aikaa. 

Lue myös: Miten käy Big Brother -romanssin? Pekka ja Katja selvittivät välejään yön pikkutunneilla: ”Oon sellainen hupiukko”

Katja puhui talossa olo aikanaan myös siitä, miten häntä ei odota ulkomaailmassa mikään eikä kukaan. Hän luetteli muun muassa, ettei hänellä ole kotiin palatessaan miestä eikä työpaikkaa. Katja on aiemmin kertonut jättäneensä merkittävän työtarjouksen väliin lähteäkseen Big Brother -taloon. Katja on ammatiltaan juristi.

Katja on ottanut putoamisensa erityisen raskaasti.
Katja on ottanut putoamisensa erityisen raskaasti.

 

Ei osallistu illan Big Brother -lähetykseen

Big Brother Suomi -ohjelman konseptiin kuuluu, että sunnuntai-iltana pudonneet asukkaat saapuvat seuraavana päivänä ohjelman suoraan lähetykseen vieraiksi. Kimmo Vehviläisen haastateltavana nähdään tänään maanantaina (11.10.) kuitenkin vain eilen pudonnut Sanni.

Lue myös: Big Brother -Katja, 35, on tuplamaisteri - kertoo jännittävänsä BB-talon tiivistä yhteiseloa: "Varmaan tulee sellainen sopetumisen tuska"

Big Brotherin tuotantotiimi julkaisi maanantai-iltapäivällä tiedotteen, jonka mukaan pudotuksestaan pettynyt Katja ei aio osallistua illan lähetykseen.

- Katja saa nyt kaiken mahdollisen ja tarvitsemansa tuen, Big Brother Suomi -ohjelman tuottaja Maria Aaltonen vakuuttaa.

- Hän on pettynyt ja toipuu parhaillaan.

Big Brother tuotanto ei aio kertomansa mukaan kommentoida Katjan tilannetta enempää.

Teksti:Elina Niemi
Kuvat:Nelonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!