BB-Katja ja Sanni

Big Brother Suomessa dramaattinen häätö – Katja ei peitellyt tunteitaan: ”Lähdön tapa tuntui erityisen pahalta"

Telkkari | 11.10.2021 09:05

Big Brother -talon uusimmat asukkaat Samir, Maiju ja Noora nimesivät viisi vanhaa asukasta häätöön. Häätöuhan alle joutuivat Sanni, Sami, Pekka, Katja ja Jasmiina.
Katsojat äänestivät Samin ja Jasmiinan turvaan, ja loput häätöuhan alla olleista joutuivat studion häätöhuoneeseen jännittämään kohtaloaan. Koska Big Brother on täynnä yllätyksiä, olikin tiedossa tuplapudotus, ja Pekka palasi BB-taloon yksin.

Studiossa Sanni vaikutti helpottuneelta tulokseen, mutta Katja oli silminnähden pettynyt.

- On tuhat tunnetta. Olen pettynyt, surullinen, kiitollinen, katkera, helpottunut. Olisin todella paljon halunnut jatkaa – aivan, kuten muutkin, Katja sanoi itkuisena.

Sanni puolestaan oli helpottunut, ettei Katjan tarvinnut lähteä talosta yksin.

- Se on ohi! Aika raju mesta. Ihan törkeä siisti kokemus. Hyvä, että oli tuplahäätö. Tiedän, että häädöt ovat Katjalle vaikeita, joten kiva saattaa perille asti tässä, ettei joutunut yksin tulemaan. Minulle tänne yksin tuleminen olisi ollut helpompaa kuin Katjalle, hän sanoi.

Katja ja Sanni viettivät BB-talossa viisi viikkoa. Katja myönsi olevansa todella pettynyt häätöäänestyksen tulokseen.

- En voi uskoa, että tämä on ohi. Tämä oli elämäni paras viisi viikkoa. Nyt se on ohi. Aivan järkyttävän suuri pettymys. Ottaa koville. Tämä tapa, miten lähtö tuli, tuntui erityisen pahalta. Tämä oli muutaman ihmisen päätös talossa.

Teksti:Antero Alhonen
Kuvat:Nelonen Media
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!