Katso kuvat!
Pelle Hermanni

Pelle Hermannista tehdään elokuva! Pääosassa konkarinäyttelijä Vesa Vierikko - "Hermanni saa nyt uuden elämän!"

Telkkari | 08.07.2021 12:23

Sirkuspelle Hermanni oli viime vuosituhannella yksi Suomen suosituimmista ja tunnetuimmista lastenohjelmista. Sarjaa tehtiin vuosina 1978-1988 siihen asti, kunnes sarjan päähahmoa Hermannia näytellyt Veijo Pasanen menehtyi.

Pasanen kuoli sydäninfarktiin helmikuussa 1988 vain kaksi päivää ohjelman historian viimeiseksi jääneen jakson kuvausten jälkeen. Hän oli kuollessaan 57-vuotias.

Nyt kirjailija Simo Ojasen luoma Pelle Hermanni palaa parrasvaloihin, kun hahmo saa oman elokuvansa. Pelle Hermanni -elokuvan ohjaa Timo Koivusalo. Tulevan elokuvan tuottaa Artista Filmi Oy. Leffan kuvaukset alkavat 16. elokuuta Porin Kirjurinluodossa.

– Kun ohjelman tuotanto päättyi Hermannia näytelleen Veijo Pasasen kuoltua, ajattelin, ettei Hermannia voi näytellä kukaan muu, hahmon luonut Simo Ojanen sanoo tiedotteessa.

Lue myös: Timo Koivusalo paljastaa Tuttu Juttu Show`n suosion salaisuuden – ”Juontaja ei saa olla itsestään huolissaan!”

Hiljattain kirjailijan mieli muuttui asian suhteen.

– Tajusin, että onhan monista muistakin kirjallisista hahmoista tehty useita onnistuneita tulkintoja. Hermanni on rakas hahmo monille sukupolville. Hän saa nyt uuden elämän. Koivusalon upea näyttelijäkaarti tekee minut erityisen onnelliseksi, Ojanen kertoo.  

Pelle Hermannin legendaarista hahmoa näytteli alun perin Veijo Pasanen. Kuva: Ylen kuvapalvelu
Pelle Hermannin legendaarista hahmoa näytteli alun perin Veijo Pasanen. Kuva: Ylen kuvapalvelu

 

"Kunnia-asia"

Elokuvan pääosaa eli Pelle Hermannia näyttelee näyttelijäkonkari Vesa Vierikko, 65.

– Pidän kunnia-asiana, että saan tulkita Ojasen luoman hienon Pelle Hermanni -hahmon uusille sukupolville, Vierikko sanoo tiedotteessa. 

Lue myös: Konkarinäyttelijä Vesa Vierikko kaatui kivuliaasti kotonaan: köpöttelee nyt kepeillä – ”Jalka jäi perseen alle”

Ohjaaja Timo Koivusalo (vas.) ja Vesa Vierikko alkavat tehdä Pelle Hermanni -elokuvaa elokuussa Porissa.
Ohjaaja Timo Koivusalo (vas.) ja Vesa Vierikko alkavat tehdä Pelle Hermanni -elokuvaa elokuussa Porissa.

 

– Olen näytellyt näyttämöllä Hermannia aiemmin esittäneen Veijo Pasanen kanssa ja omaan tulkintaani tästä hahmosta tulee varmasti jokin yksityiskohta kunnianosoituksena Pasaselle, Vierikko lupaa.

Lue myös: Kuva! Näyttelijä Vesa Vierikko tissutteli kaljaa ja puhui englantia junassa!

Myös elokuvan muissa rooleissa nähdään suomalaisnäyttelijöiden kärkikaartia, muun muassa Martti Suosalo, Hannu-Pekka Björkman, Iina Kuustonen, Minttu Mustakallio, Heikki Nousiainen, Tom Lindholm, Linda Wiklund, Ylermi Rajamaa, Tuija Piepponen, Helena Vierikko, Kalle Lamberg sekä lapsinäyttelijät Milo Tamminen ja Oona Hakanpää.

- Maan eturivin näyttelijöiden lisäksi elokuvassa nähdään sirkusalan ammattilaisia ja yhteistyössä on mukana myös Suomen suurin sirkus, Sirkus Finlandia. Elokuvan pääkuvauspaikkana toimii Porin Kirjurinluoto, jonne rakentuu suuri lavastekokonaisuus sirkustelttoineen ja karavaanialueineen, ohjaaja Timo Koivusalo kertoo tiedotteessa.

Elokuva tulee elokuvateatterilevityksen jälkeen yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.

Nähtäväksi jää, saako Vesa Vierikon parta kyytiä, kun kuvaukset alkavat, vai onko 2020-luvun Hermanni parrakas pelle.
Pelle Hermannin legendaarista hahmoa näytteli alun perin Veijo Pasanen. Kuva: Ylen kuvapalvelu

Lue myös: Viikon Kääk-juorut: Vesa Vierikko naukkaili omaa lonkeroa junassa, Jone Nikula vietti viimeisiä kesäpäiviä! Kuvat!

Teksti:Mika Seppänen
Kuvat:Aurora Studios & Yle
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!