Mitä?! Temptation Islandilta pariskuntana kotiin lähtenyt superpari Anna ja VP kertovat yllätyspäätöksestään TIS-Extrassa: "Päätettiin erota"

Tämän illan Temptation Island Suomi Extrassa (22.4.) Harri Moision ja Sami Kurosen vieraina nähdään Viettelysten saarelta kotiin pariskuntana lähteneet Anna ja VP.
Harri ja Sami tiedustelevat heti alkuun parin kuulumisia. Suosikkijuontajat yllättyvät suuresti, kun VP ilmoittaa parin shokkierosta.
- Helmikuussa päätettiin erota, VP toteaa.
Juontajat kyselevät heti yllätyspäätökseen johtaneista syistä. VP:n mukaan pari kävi eron aikoihin syvällisiä keskusteluita heidän prioriteeteistä parisuhteessa.
- Huomasin itse sen, etten antanut parisuhteelle läheskään yhtä paljon kuin mitä suhteesta sain. Eihän se ole tietenkään reilua sitä toista kohtaan.
Anna on samaa mieltä asiasta.
- Olen todella aktiivinen osapuoli. Ei se tarkoita, että VP on ollut huono suhteessa, mutta hän on ollut passiivisempi.
Anna toteaa, että silloin kun ei ole tyytyväinen parisuhteeseen, niin kannattaa erota. Myös VP:n mukaan päätös oli heille oikea.
- Ei pidä olla epätasa-arvoisessa suhteessa. Silloinhan se ero on ihan looginen ratkaisu sekin.

Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21.