fbq
Telkkari
29.12.2021 15:36
Teksti: Elina Niemi|Kuvat: Nelonen
Farmi Suomi
Farmi Suomi -ohjelmasta tuttu maalaistalo tuhoutui tulipalossa
Telkkari
29.12.2021 15:36
Teksti: Elina Niemi|Kuvat: Nelonen

Farmi Suomi -ohjelman tutkikohtana toiminut Maalaistalo Sipilä Pieksämäen Venetmäellä on tuhoutunut tulipalossa tiistaiyönä (28.12.).

Vapaa-ajan asuntona toiminut maalaistalo oli pelastuslaitoksen saapuessa paikalle jo ilmiliekeissä. Palosta ei kuitenkaan aiheutunut henkilövahinkoja asukkaille.

Asiasta kertoi ensin Pieksämäen Lehti.

Lue myös: Burgerimoguli Akseli Herlevin suhtautuminen lihaan muuttui Farmi Suomen kuvauksissa: "Siinä oli jatkuvasti moraalinen dilemma päällä!"

Seiska tavoitti talon yhtenä omistajana toimivan Mira Piispan kommentoimaan tuoretta tulipaloa.

- Emme tiedä vielä tarkasti vahingoista, sillä olemme vasta matkalla paikalle. Olemme hieman kauempaa itse kotoisin ja pitäneet taloa vapaa-ajan paikkana, Mira taustoittaa.

Mira kertoo tiedottaneensa Farmi-ohjelmaa kuvaavan tuotantoyhtiön edustajia ikävästä tilanteesta.

- Olemme kuulleet, että talo on palanut täysin käyttökelvottmaksi.

 

Uusin Farmi Suomi -kausi esitetään Nelosella ensi vuoden aikana.
Uusin Farmi Suomi -kausi esitetään Nelosella ensi vuoden aikana.

 

Miran mukaan poliisi suorittaa torstaina lyhyen tutkinnan ja tekee sen pohjalta pöytäkirjan onnettomuudesta.

- Huomenna olemme varmaan hieman viisaampia.

Mira ei usko tulipalon saaneen alkuaan ilkivallan seurauksena. Kyse on hänen arvionsa mukaan ollut todennäköisesti jonkinlaisesta vahingosta.

- Se on kuitenkin yli sata vuotta vanha talo, ja siellä on edelleen ollut käytössä alkuperäisellä muotilla valmistettuja uuneja tosi paljon. Taloa on palotarkastettu ja nuohottu kuitenkin koko ajan, Mira kertaa maalaistalon historiaa.

Lue myös: Miten Tauski, Kelly Kalonji, Kristian Heiskari ja Juhana Helmenkalastaja pärjäävät keskenään alkeellisissa oloissa? Tässä ovat uudet Farmi Suomi -kisaajat!

Pieksämäen Venetmäellä sijaitseva tila on toiminut Farmi Suomi -ohjelman kuvauspaikkana sen kaikilla kolmella kaudella. Uusin tuotantokausi kuvattiin loppukesästä. Sen osallistujina ovat muun muassa. laulaja Tauski Peltonen, vapaaottelija Teemu Packalen sekä seurapiirikaunotar Kelly Kalonji.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »