Ensitreffit alttarilla: Karlin ja Venlan suhde ajautuu ennennäkemättömään kriisiin – Karl uhkaa lähteä

Seuraavassa Ensitreffit alttarilla -jaksossa Karl pillastuu, kun Venla harkitsee hakevansa töitä ulkomailta. Juttu sisältää juonipaljastuksia.
Ensitreffit alttarilla: Vaimo ärsyyntyy ja ahdistuu kyyneliin häämatkalla

Venla työskentelee kieltenopettajana ja toimistotyöntekijänä. Hän on kertonut olevansa valmis muuttamaan opettajan viran vuoksi, ja nyt hän on puhunut Karlille mahdollisesta työpaikasta Qatarissa asti. Hän ei ole tehnyt työhakemusta, eikä ole varma, tekeekö sitä lainkaan, mutta koko ajatus on saanut Karlin takajaloilleen. Pariskunta ajautuu riitaan, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Karl ei halua olla toisen unelmien tiellä, mutta hän ihmettelee, mikä arvo hänellä ja koko avioliitolla Venlalle on, jos on valmis muuttamaan niin kauas.
Venla taas sanoo, että Karlin epävarmuus aiheuttaa hänessä vetäytymistä. Hän tuntee olonsa kahlituksi ja kaipaa omaa aikaa, mutta ei uskalla puhua siitä Karlille, sillä hän epäilee, että se ruokkisi tämän epävarmuutta entisestään.
– Hän on niin epävarma siitä, että mitkä mun tunteet on, ja jos mä en ole koko ajan hänelle vakuuttelemassa, niin se lähtee ehkä vähän laukalle se juttu, hän tilittää kameralle.
Jaksossa paljastuu, että Karl on riidellessä uhannut jopa luovuttaa, pakata laukkunsa ja lähteä.
– Ristiriitainen tunne, koska Venlassa on todella paljon asioita, joita haluaisin kumppanilta. Venla on ihana ja mahtava ihminen, mutta sitten jos on paha olo itsellä, niin haluaa suojella itseä, kun tuntuu, ettei tää tilanne vaan millään ratkea, vaikka mitä tekis ja sanois. Se paha olo on se, minkä haluais loppuvan, niin se on ehkä se syy sille, et pitäiskö vaan luovuttaa. Vaikka ei haluais, koska haluaa vaan olla Venlan kanssa, mies kuvailee surullisena ajatuksiaan.
Ensitreffit alttarilla -jakso on jo katsottavissa mtv-palvelussa, ja MTV3-kanavalla se nähdään ensi tiistaina klo 21.00.