Saara Aallolta kiistanalainen paljastus
Sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä. – Kinkun päälle pitää laittaa mätitahnaa, laulaja kertoo.
Laulaja Saara Aalto kertoo avoimesti joulunvietostaan.
Video: Bisneshaukka - Katri Helena.
Saara kertoo julkaisemallaan Instagram-videolla, miten ja millaisia ruokia hän nauttii jouluna.
Perinteikkäitä tapoja suosivat saattaisivat pitää Saaran ratkaisua jopa ristiriitaisena, mitä tulee kinkun syömiseen. Tavallisesti kun kinkun päälle sipaistaan esimerkiksi sinappia.
– Mun kiistanalaiset mielipiteet joulusta: kinkun päälle pitää laittaa mätitahnaa, Saara kirjoittaa videolla.
Muitakin mielipiteitä
Lisäksi Saara paljastaa, että ruokapöydässä on oltava erikseen vaaleita ja tummia pipareita.
– Laatikkoruuat eivät ole niin hyviä, kun väitetään, Saara lisää listaansa.
Ruokien ohella laulajalla on ajatuksia muistakin joulunviettoon liittyvistä tavoista.
– Jouluaattona pitää pukeutua nätisti.
Saara myös sanoo, että Joulupukin kuuma linja -ohjelman on oltava päällä, vaikka sitten vain taustalla.
Avautui maailmanvalloituksestaan
Hiljattain Saara avautui Instagram-julkaisussaan menneisyytensä vaikeista asioista. Hän oli kisaamassa Britannian X Factorissa vuonna 2016. Hän sijoittui toiseksi, häviten Matt Terrylle, joka kruunattiin voittajaksi.
Saara kertoi videomuodossa, mihin hänen maailmanvalloituksensa tyssäsi. Hän sanoo saavuttaneensa haluamansa unelmat ja sitten priorisoineen oman hyvinvointinsa.