Ylen Linna-sarja: Janen matkalaukusta löytyi 1,5 miljoonan euron edestä erittäin vaarallista huumetta: Sepitti huikean tarinan - oikeus ei uskonut
Ylen Linna-sarjassa seurataan Hämeenlinnan naisvankilan asukkeja.
Yksi tuomituista on 68-vuotias Jane, oikealta nimeltään Lynda Jane Boswell.
Australiasta kotoisin olevasta Boswellista muodostuu tv-katsojille sympaattinen kuva. 68-vuotias mummeli on ahkera käsityöihminen ja haikailee kotimaahansa. Hän iloitsee pienistä vankila-arjen asioista, kuten kanssavankien ystävällisistä sanoista.
Boswellin leppoisesta olemuksesta muodostuu uusi kuva, kun lukee hänen rikostuomiotaan. Aussinainen sai maaliskuussa 2020 tuomion Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Hänet tuomittiin yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.
Kun Boswell saapui Suomeen, hänen matkatavaroistaan löydettiin 1 544 grammaa metamfetamiinia. Huume oli piilotettuna makeisrasioihin.
Käräjäoikeuden tuomiossa todetaan, että kyseessä on ollut suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta. Siten rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Lisäksi metamfetamiinin maahantuonnilla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. Hyvälaatuinen, vahva metamfetamiini voi maksaa jopa 1 000 euroa grammalta.
Tämän laskukaavan mukaan Boswellin lastin katuarvo oli noin 1,5 miljoonaa euroa.
Boswell oli sopinut huumeiden kuljettamisesta jo etukäteen erään henkilön kanssa. Hänelle luvattiin 756 euron palkkio siitä, että hän veisi huumeet Lontoosta Japaniin. Suomi oli vain Boswellin välilaskupaikkana.
Käräjäoikeudessa esitettiin todisteina Boswellin ja tuntemattomaksi henkilön välistä viestin vaihtoa, jossa sovittiin huumeiden luovutuksen yksityiskohdista.
Boswell tapasi huumediilerin Lontoossa. Tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä hän sai makeispakkauksia, joihin metamfetamiini oli piilotettu.
Makeispakkaukset Boswell oli sijoittanut matkatavaroihinsa vaatteidensa joukkoon, mutta käry kävi Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Käräjäoikeudessa Boswell kiisti syyllisyytensä. Hän kehitti uskomattoman tarinan salaperäisestä herra Fischeristä, ja siitä, kuinka hän olikin viaton uhri.
Boswellin sepittämän tarinan mukaan hän oli joutunut herra Fischerin lähettämien huijaussähköpostien uhriksi. Tarinan mukaan Boswellia oli huijattu jo 14 vuoden ajan, ja hän olisi lähettänyt huijarille 100 000 Australian dollaria.
Yllättäen huijari olisikin ottanut Boswelliin uudestaan yhteyttä vuosien tauon jälkeen, ja sen vuoksi Boswell päätti lähteä Lontooseen.
Boswellin kertomuksen mukaan herra Fischer lähetti hänelle lentoliput. Lontoossa hänen piti tavata Frank-niminen mies, mutta tapaamisessa olikin Daniel. Häneltä Boswell sai mukaansa makeiset, jotka hänen piti viedä lahjoina Japaniin.
Kertomansa mukaan Boswell hämmästeli makeisten painoa, mutta ei omien sanojensa mukaan aavistanutkaan, että rasiat sisälsivät huumeita.
Käräjäoikeus ei antanut tuomiossaan Boswellin tarinoille painoarvoa, sillä kertomuksen tueksi ei esitetty mitään muuta näyttöä kuin Boswellin oma kertomus.
Näin ollen käräjäoikeus lätkäisi Boswellille kahden vuoden ja 10 kuukauden pituisen ehdottoman vankeustuomion.
Käräjäoikeus perusteli tavallista alhaisempaa tuomiota sillä, että Boswell toimi kuriirina.
- Kuriirina toimivan tekijän rooli on pienempi kuin päätekijöiden.
- Kuriirille maksetaan yleensä vain pienehkö palkkio aineiden kuljettamisesta, niin tämä huomioidaan myös rangaistuksen mittaamisessa, käräjäoikeus perusteli päätöstään.
Boswell valitti tuomiostaan hovioikeuteen, mutta se piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.
Vankeustuomionsa lisäksi Lynda Jane Boswell tuomittiin menettämään valtiolle saamansa huumekuriiripalkkion eli 756 euroa.
Lisäksi Boswell määrättiin suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.
Boswellin 3 957 euron suuruinen asianajokulu määrättiin suoritettavaksi valtion varoista.