
Ullanlinnan epäilty mattosurmaaja vangittiin sairaalassa - teon päivämäärä herättää lisäkysymyksiä
Ullanlinnan epäilty 48-vuotias mattosurmaaja on vangittu.
Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin poikkeuksellisesti Auroran sairaalassa.
Oikeudenkäynti alkoi tiistaina Auroran sairaalarakennuksessa numero 14. Oikeuden puheenjohtaja oli paikalla seuraamassa käsittelyä.
Kyseessä oli erittäin poikkeuksellinen toimi, sillä useimmiten vangitsemisoikeudenkäynti pidetään käräjäsalissa, ja epäilty tekijä on etäyhteydessä saliin, mikäli häntä ei voi tuoda paikalle oikeustalolle.
Vangitsemisoikeudenkäynti julistettiin salaiseksi, eikä sitä saanut kuvata.
Käräjäoikeus antoi asiasta lyhyen tiedotteen. Tiedotteen mukaan tappo olisi tapahtunut 16.12.2022.
Julkisuuteen jo aiemmin tulleen tiedon mukaan poliisit kävivät epäillyn tekijän kotiovella tuona samana päivänä, perjantaina 16.12.
Siihen, oliko uhri jo tuolloin kuollut, tutkinnanjohtaja Jari Koski ei ota kantaa.
- Meillä on edelleen tutkintahaarukassa tuo 15-16.12. välinen aika, Koski kommentoi Seiskalle.
- Emme vielä ole pystyneet epäiltyä tekijää kuulustelemaan, mutta toki meillä toiveissa on, että kuulusteluja jollain aikataululla päästäisiin tekemään.
Henkirikoksesta syntyi iso kohu, etenkin kun rikos tapahtui Helsingin hienostokaupunginosassa.

Henkirikos paljastui lauantaina 17.12. kun psykiatrina tutuksi tullut mies lastasi kuollutta vaimoaan citymaasturiinsa taloyhtiön porttikongissa.
Lastausoperaatiota ihmetelleelle naapurilleen psykiatri oli kertonut pitävänsä siivouspäivää ja siksi hän siirsi mattokääröä autoonsa.
Epäluuloiset naapurit soittivat poliisit paikalle, jolloin aviomies jäi verekseltään kiinni. Hänet pidätettiin välittömästi, sillä uhrin aviomies oli henkirikoksen ainoa epäilty.
Samalla mattokäärön sisältä paljastui jätesäkkeihin kääritty uhri.
Nyt tapaus etenee normaalin esitutkinnan puitteissa. Syytteen nostamisen määräaika on 8.3.2023 ja syyttäjä toimii Laura Sairanen.