Tuomas Enbusken exä teki rikosilmoituksen: "Kuka sairas ihminen"

– Jos täytyy Suomen medialle jotain lausua, niin olen sinkku. En halua liikaa jakaa yksityiselämästäni tietoja, Eve ilmoittaa.
Seurapiirikaunotar Eveliina Tikka tunnetaan mallina ja missinä.
Lisäksi monet muistavat hänet kohusuhteestaan toimittaja Tuomas Enbuskeen. Suhteessa rakastettiin sekä riideltiin, mutta lopulta kaksikon rakkaus jäi puolitiehen.
Jo ennen Eveliinaa Tuomas ehti seurustella toisen naisen kanssa.
Tämä on käynyt ilmi tällä viikolla useista medioista, sillä Tuomas ja toinen nainen ovat istuivat perjantaina leivättömän pöydän ääressä kesällä 2019 väitetysti tapahtuneiden asioiden tiimoilta.

Kammottavia väitteitä
Tuomasta syytetään Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, johon on kuulunut nyrkillä lyömistä useita kertoja vartaloon ja pään alueelle.
Lisäksi syytteen mukaan Tuomas on muun muassa iskenyt uhrin päätä seinään ja lattiaan sekä repinyt tätä hiuksista ja sylkenyt kasvoihin.
Tuomas kiisti syytteen pahoinpitelystä kokonaisuudessaan.
Tuomio tapauksesta annetaan myöhemmin.
Koska asianomistajan eli Tuomaksen exän nimeä ei ole julkisuudessa asian suhteen mainittu, on netissä herännyt keskustelupalstoilla juoruja siitä, kuka Tuomaksen kaikista existä on kyseessä.

Eve jakoi kammottavia kirjoituksia
Eveliina kertoo saaneensa sunnuntaiaamuna kaveriltaan linkin eräälle keskustelualustalle, jossa on ruodittu sitä, onko nyt oikeudessa oleva nainen juuri Eveliina.
Eve on jakanut Instagramin stoorissaan kuvakaappauksia keskustelusta, jotka eivät varmasti tuntuisi kenestäkään kivoilta omalla kohdalla.
– Onko tämä exä Eveliina Tikka..?! Ei hän myöskään mikään maailman selväjärkisin ihminen ole.
– Tikka on takonut nokallaan niin paljon kiviseinää erehtyessään luulemaan sitä puuksi, että kaikki aivosolut ovat tuhoutuneet päästä ja on tullut vakava aivovamma. Täysi mielisairas se ämmä on.
Kuvakaappausten yhteyteen Eve on kirjoittanut, mitä mieltä hän on moisesta nettikäytöksestä.
– Ihmiset, jotka tämmösiä puhuu anonyyminä netissä, ei ole ok. Ikinä. Kuka sairas ihminen puhuu tämmösillä palstoilla saati käyttää aikaa mun asioiden spekuloimiseen, Eve kysyy retorisesti.

"Tuomas kusetti meitä molempia!"
Seiska tavoitti Even, joka kertoo olevansa edelleen järkyttynyt lukemastaan.
– Nyt on menty rajan yli!
– Tiedän, että Jodelissa on spekuloitu minun olevan kyseinen asianomistaja, mutta tämä on obviously liikaa.
Eve muistuttaa hyvistä käytöstavoista ja sanoo, ettei kenenkään kuulu sietää moisia viestejä.
Hän kertoo tuntevansa kyseisen asianomistajan.
– Tuomas kusetti meitä molempia, Eve huokaa.

Sen enempää hän ei kuitenkaan halua Tuomaksesta lausua.
– Olen tehnyt sovittelussa aikanaan sopimuksen, että en voi sanoa Tuomaksesta mitään negatiivista.
– Sen kuitenkin sanon, että kaikki sympatiani ovat tämän naisen puolella ja toivon todella oikeuden toteutuvan.
Tuomaksen kanssa Eve kertoo olevansa ”moikkausväleissä”.
Vaikea alkuvuosi
Even alkuvuosi on ollut rankka ilman ala-arvoisia viestejäkin.
Hänelle hyvinkin läheinen ihminen kuoli täysin yllättäen tammikuussa.
Ahdistusta aiheuttavat myös netissä kirjoitetut tekstit oman työnkin puolesta.
– Työskentelen pankkialalla ja onhan tästä mainehaittaa!
– Olen tehnyt rikosilmoituksen noista kirjoituksista. Kyllähän tässä on selvästi kunnianloukkauksen tunnusmerkit.
Lauantai-ilta ökyravintola Farangissa oli erittäin onnistunut.

"Jos täytyy Suomen medialle jotain lausua, niin olen sinkku"
Kontrasti sunnuntaiaamuun on suuri.
Rakkausasioistaan muuten hyväntuulinen ja positiivinen Eve ei halua liiemmin hiiskua.
– Sanotaan, että se ei ole ”complicated”.
– Jos täytyy Suomen medialle jotain lausua, niin olen sinkku. En halua liikaa jakaa yksityiselämästäni tietoja.
Toukokuussa siintävät myös kolmekymppiset, joista Eve tuntuu potevan kriisiä.
– Treenaan nyt tosi kovaa personal trainerini Kerttu Rissasen kanssa.
– Täytyy sanoa, että kyllä se vanhuus tulee ja on jo läsnä, Eve filosofoi.