fbq
Lateksituppi

Sometähti Lateksituppi sai syytteen rahapelirikoksesta: Vaaditaan jättikorvauksia - vankeus uhkaa

Youtube-tähtenä tunnettu Lateksituppi eli Lauri Kangas on saanut syytteen rahapelirikoksesta. 

Rikosasiaa on käsitelty Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa kuluvana keväänä.

Rikokset ovat tapahtuneet 1.5.2020 - 18.5.2021 välisenä aikana. 

Tuolloin Kangas on julkaissut eri somealustoilla ”Lateksituppi”-nimimerkillään rahapeliyhtiöiden mainoksia ja linkityksiä kyseisten yhtiöiden verkkosivuille. Lisäksi Kangas on eri somealustoillaan myös esitellyt erilaisia pikakasinopelejä. 

Kyseessä olleet pelit eivät ole olleet Veikkaus Oy:n alaisia rahapelejä, joten markkinointi on ollut vastoin arpajaislakia. 

Paidan polttanut suomalainen nuorisoidoli pahoittelee törttöilyään: Oli aika kova känni!

Käräjäoikeudessa kirjallisina todisteina oli muun muassa kuvakaappauksia Lateksitupin sometileiltä sekä Poliisihallituksen selvityspyynnöt, joiden mukaan Kangas oli saanut tiedon toimintansa laittomuudesta. 

Lisäksi oikeudessa esiteltiin Kankaan tiliotteita, joista syyttäjän mukaan selvisi miehen saama taloudellinen hyöty. 

Lateksituppi
Lateksituppi saapui käräjille reteästi suoraan oven eteen.

Syyttäjä vaatii Kankaalta menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä peräti 69 313 euroa sekä 80 euron suuruista rikosuhrimaksua. 

Lisäksi syyttäjä vaatii Kankaan tuomitsemista ehdolliseen vankeusrangaistukseen tai vaihtoehtoisesti ankaraan sakkorangaistukseen. 

Tuomio annetaan 26.5.2023.

Suosittu sometähti Lateksituppii lopettaa uransa - julkaisi dramaattisen viestin: Kaikki se paska mitä päivittäin saan on liikaa mulle

Lateksituppi on julkaissut viimeisimmän Youtube-videonsa vuosi sitten. Myös miehen Instagram-tili on hiljentynyt. Viimeisin postaus on viime vuoden heinäkuulta, jolloin Kangas esitteli kullan väristä Range Rover -merkkistä luksusmaasturiaan. 

Lateksituppi on laittanut myös firmansa jäihin, kaupparekisterin mukaan yritystoiminta on lakannut 11.4.2022.

Käräjäoikeuteen Lateksituppi saapui kultaisella maasturillaan ja parkkeerasi sen reteästi poliisin varaamille paikoille suoraan käräjäoikeuden eteen.