Severi Lahtinen raiskasi nukkuvan uhrin - tuomio lieveni

Jääkiekkoilija Severi Lahtinen joutuu vankilaan, vaikka tuomio lieveni hovioikeudessa.
Itä-Suomen hovioikeus on keskiviikkona antamallaan tuomiolla alentanut jääkiekkoilija Severi Lahtisen, 25, rangaistusta raiskauksesta.
Hovioikeus alensi kahden vuoden vankeusrangaistuksen vuoden ja 10 kuukauden mittaiseksi. Tuomio on ehdoton, eli Lahtinen määrättiin vankeusrangaistukseen.
– Lahtisen tekoon liittyi kuitenkin hänen syyllisyyttään lisääviä piirteitä erityisesti sen vuoksi, että hän oli raiskannut kotonaan nukkuneen asianomistajan, joka ei ollut ennalta osannut edes odottaa, että hänen huonosti tuntemansa Lahtinen saapuu yöllä hänen kotinsa makuuhuoneeseen ja raiskaa hänet hänen omassa vuoteessaan, hovioikeus perusteli.
Asianomistajalle maksettavaksi tuomittujen korvauksien määrät pysyivät samoina. Käräjäoikeus määräsi Lahtisen maksamaan uhrille korvauksena kärsimyksestä 5000 euroa ja tilapäisestä haitasta 4000 euroa.
Näin tapahtumat etenivät
Raiskaus tapahtui kesällä 2022.
Nainen kertoi aiemmin oikeudessa olleensa illan aikana ystäviensä kanssa festareilla. Hänen ystävänsä oli lopulta vienyt hänet kotiin nukkumaan, koska hän oli juonut alkoholia sen verran, että oli huonossa kunnossa.
Uhri ei muistanut kotimatkastaan mitään.
Hän kertoi heränneensä yöllä siihen, että Lahtinen oli yhdynnässä hänen kanssaan.
Uhri oli vetänyt itsensä tilanteesta pois ja kääntänyt selkänsä vastaajaa päin.
Uhrin mukaan hänellä oli päällään hame, toppi sekä alushousut. Myös todistaja kertoi oikeudessa, että uhrilla oli ollut päällään kyseiset vaatteet, kun hän oli vienyt uhrin nukkumaan.
Uhri totesi Lahtisen siirtäneen hänen alushousunsa raiskauksen ajaksi. Hän sanoi, ettei Lahtinen käyttänyt kondomia.
Vaati syytteiden hylkäämistä
Lahtinen valitti Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomiosta hoviin ja vaati syytteiden hylkäämistä. Hänen mukaansa sukupuoliyhteys oli vapaaehtoinen ja alkanut uhrin aloitteesta.
Hovioikeus katsoi tapahtumien menneen samoin kuin mitä käräjäoikeus linjasi aiemmin. Hovioikeus katsoi, että Lahtinen käytti hyväkseen päihtyneen uhrin avutonta tilaa. Nainen ei kyennyt puolustautumaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Asiassa ei todettu olevan lieventäviä seikkoja, joiden vuoksi tuomio pysyi ehdottomana vankeutena.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Juttua korjattu 12.6. klo 14:05: Severi ei pelaa enää JYP:issä, kuten ingressissä virheellisesti luki.