Seksuaalirikoksista epäilty kohupoliisi saa matkustaa: Sometti Afrikasta

Ex-konstaapelia ei ole määrätty matkustuskieltoon.
Suomalaisten poliisien maine sai kovan kolhun, kun paljastui, että entistä konstaapelia epäillään lukuisista vakavista seksuaalirikoksista. Seiskan tietojen mukaan 52-vuotias poliisi on tuttu esimerkiksi televisiosta.
Vyyhti alkoi selvitä, kun alaikäisen tytön vanhempi löysi lapsensa puhelimesta seksuaalisävytteisiä viestejä, jotka epäilty olisi lähettänyt.
Seiskan tietojen mukaan asiaa tutkitaan muun muassa rikosnimikkeillä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja paritus. Rikosepäilyistä uutisoi ensin Iltalehti ja MTV.
Lue myös: Seiska selvitti seksuaalirikoksista epäillyn kohupoliisin karut taustat: Etsi seuraa naiseksi pukeutuneena
Matkusti Afrikkaan
Seiskalle kerrotaan, että ex-konstaapeli otettiin kiinni pääkaupunkiseudun ulkopuolella esitutkinnan alkumetreillä. Häntä ei kuitenkaan vaadittu vangittavaksi, joten hän on tälläkin hetkellä vapaalla jalalla.
– Ilmeisesti tutkinta on katsonut, ettei hänen kohdallaan ole esimerkiksi pakenemisen vaaraa, Seiskan lähde pohtii.
Ex-konstaapelia ei myöskään ole määrätty matkustuskieltoon, sillä hän lensi taannoin muutamaksi viikoksi Afrikkaan. Hän on myös julkaissut somepäivityksiä lomamatkastaan Instagramissa.
Ex-konstaapeli on matkansa jälkeen palannut takaisin Suomeen, jolloin hän joutui keskelle kohua, kun uutinen seksuaalirikosepäilystä alkoi levitä mediassa.
Lue myös: Seksuaalirikoksista epäillyn kohupoliisin syytteet tulivat kollegoille yllätyksenä: ”Hän vain katosi”

Näin tapausta tutkitaan
Koska rikoksesta epäiltynä on entinen poliisi, esitutkinta tehdään syyttäjävetoisesti.
Valtakunnansyyttäjän toimistossa poliisirikostutkinnan koordinaattorina toimiva erikoissyyttäjä Jonna Ryynänen johtaa epäiltyjen rikosten tutkintaa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos hoitaa jutun esitutkinta, sillä mies on aiemmin työskennellyt Helsingin poliisilaitoksella.
Ryynänen vahvistaa Seiskalle, että jutussa on kaksi epäiltyä, joista toinen on tutkittavana olevien tekojen aikaan toiminut poliisimiehenä. Seiskan luotettavien lähteiden mukaan kyseinen henkilö on juuri ex-konstaapeli.
– Ilmoitus asiasta on tullut Valtakunnansyyttäjän toimistoon syksyllä 2023. Rikosnimikkeitä on asiakokonaisuudessa useita. Tarkempaa tietoa niistä en tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi anna. Asianomistajia on joitakin, hän toteaa.
Seiska tavoitti seksuaalirikoksista epäillyn ex-poliisin – näin hän kommentoi
Seiska tavoitti rikoksista epäilyn poliisin, mutta hän löi toimittajalle luurin korvaan.
Hän ei myöskään vastannut toimittajan tekstiviestiin.