Sedu Koskiselle ehdollista vankeutta - lähes miljoonan euron korvaukset

Entinen ravintolamoguli on määrätty liiketoimintakieltoon, joka päättyy 3.5.2028.
Seppo ”Sedu” Koskinen sai tuomion talousrikoksista Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Kaikkiaan Sedu tuomittiin seitsemästä eri rikoksesta, jotka kaikki olivat joko törkeitä kirjanpito- tai törkeitä velallisen epärehellisyysrikoksia rekisterimerkintärikosta lukuunottamatta, joka siis oli perusmuotoinen.
Vältti vankilan
Näin vakavista rikoksista Sedulle olisi arvatenkin ”häkki heilahtanut”, mutta tehtyään syyttäjän kanssa tunnustamissopimuksen, tuomio lieveni.
- Oikeudenmukainen seuraamus Koskisen syyksi luetuista teoista ilman hänen myötävaikutustaan asian selvittämiseen olisi ollut hieman yli kolmen vuoden mittainen vankeusrangaistus, tuomion perusteluissa kuuluu.
Koska Sedu päätti tunnustaa kaiken ja auttoi rikosten selvittelyssä, hän selvisi kahden vuoden ehdollisella vankeudella sekä sadalla tunnilla yhdyskuntapalvelua. Ehdollisen vankeuden koeaika päättyy 3.11.2026.
Lisäksi Sedu määrättiin liiketoimintakieltoon. Sen aikana hän ei esimerkiksi saa harjoittaa sellaista liiketoimintaa, jossa on kirjanpitovelvollisuus. Liiketoimintakielto päättyy 3.5.2028.
Kovat korvaukset
Sedu tuomittiin maksamaan korvauksia aiheuttamistaan rikoksista yhteensä 869 425 euroa.
Suurin kärsijä oli Namuravintolat Oy, jonka konkurssipesälle Sedu velvoitettaan vahingonkorvauksena maksamaan yhteensä 691 988 euroa.
Toiseksi suurimmat vahingonkorvausmaksut menevät Torre Nuevo Oy:n konkurssipesälle, jolle Sedu velvoitettiin maksamaan 164 445 euroa.
Myös Verohallinnolle Sedu joutuu pulittamaan 12 991 euroa.
Ison korvaussumman lisäksi Sedulla on ulosotossa jo ennestään 1,7 miljoonaa euroa, joten maksettavaa riittää entisissäkin veloissa.
Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.