fbq
Kuvituskuva

Milan Jaffia syytetään törkeästä lapsenraiskauksesta - someräppärillä poikkeuksellinen rikostausta

Seiskan selvityksen mukaan someräppäri Milan Jaffia, 21, syytetään törkeästä lapsenraiskauksesta sekä raiskauksesta.

Asia käy ilmi Helsingin käräjäoikeudesta. Molemmat syytteet ovat tulleet vireille 24. päivä marraskuuta 2021. 

Syytteitä on määrä käsitellä oikeudessa elokuussa 2022.

Käräjäoikeudessa on myös lähiaikoina käsitelty vangitsemisasiaa, jossa Jaff on vastaajana.

Lisäksi miestä syytetään pahoinpitelystä Pirkanmaan käräjäoikeudessa. 

Suomalaiselle Diili-osallistujalle kolme rikostuomiota

Jaff on aiemmin tuomittu lukusista rikoksista, kuten pahoinpitelystä, ryöstöstä, kotirauhan rikkomisesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Someräppäri on aiemmin kohauttanut sosiaalisessa mediassa julkaistulla sisällöllään.

Hän on esimerkiksi kuvannut itseään suorassa Instagram-livelähetyksessä varastamassa Moncler-merkkistä takkia Stockmannin tavaratalosta.

Hänet tuomittiin tekojensa seurauksena varkaudesta Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2020. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Jaff on myös esiintynyt videolla, jossa hän matkustaa Helsingin metrolla kaataen itsensä päälle maitoa. Someräppäri myös levitti maitoa vaunussa liukumalla vaunun lattiaa pitkin vatsallaan. Jaff tuomittiin vahingonteosta Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2020. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Kaikkien aikojen skandaalikausi - viidettä Temptation Island -osallistujaa epäillään rikoksesta

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Jaff on julkaissut Spotifyssa, Apple Musicissa ja Youtubessa musiikkia. Hän on myös esiintynyt Ex on the Beach Suomesta tutun Nori Latifin Youtube-videolla.

Juttua muokattu 29.12. 2021: Lisätty tieto syytteiden vireilletulosta sekä käsittelypäivämääristä.