Madeleine McCannin katoamismysteerissä uusi käänne – tästä on kyse

Madeleinen katomisesta Portugalissa tulee kuluneeksi tänään tasan 17 vuotta.
Brittiläinen Madeleine McCann katosi kolmevuotiaana perheen lomamatkalla Portugalin Praia da Luzizza vuonna 2007.
Tänään (3.5.) katoamispäivästä tulee kuluneeksi tasan 17 vuotta. Tapauksessa on nyt tullut uusi käänne, kun Scotland Yardin johtamalle tutkinnalle annettin lisärahoitusta Ison-Britannian sisäministeriöltä. Asiasta uutisoi Daily Mail.
Rahoitusta myönnettiin 192 000 puntaa eli noin 224 500 euroa. Yhteensä Madeleinen löytämiseen on on jo käytetty jo 15,4 miljoonaa puntaa vuosien aikana, kerrottiin maaliskuussa.
Tässä kuussa olisi Madeleinen 21-vuotissyntymäpäivä. Kuvaa kolmevuotiaasta Madeleinesta on jaettu ympäri maailmaa ja se lienee tuttu jo hyvin monelle.

Perhe oli syömässä läheisessä ravintolassa vuonna 2007, kun Madeleine katosi heidän makuuhuoneestaan. Huoneessa nukkuivat myös hänen kaksossisarensa. Jäljettömiin kadonnutta Madeleinea ei olla löydetty.
Tapauksessa on ollut vuosien varella lukuisia käänteitä ja uusia tutkintalinjoja.
Talvella 2023 kohkattiin tytöstä, joka väitti olevansa kadonnut Madeleine. Puolalaistyttö puhui DNA-testien perusteella palturia.
Toistaiseksi pääepäiltynä on edelleen saksalainen Christian Brückner, jonka nimi nousi esille jo vuonna 2020. Alun perin Helge-niminen todistaja oli kertonut Brücknerin nimen poliiseille vuonna 2017, kun tämä oli myöntänyt kapakassa Helgelle, että hänellä on osuutta Madeleinen katoamiseen.
Noin vuosi sitten Algarvessa suoritettiin kolme päivää kestäneet tutkinnat maastossa niillä alueilla, joissa Brücknerin sanotaan liikuskelleen. Samalla seudulla oli aiemminkin tehty tutkintoja sukeltaen.
Alueelta tehtiin viime vuonna useita löydöksiä ja sieltä otettiin monia näytteitä jotka lähetettiin edelleen DNA-tutkimuksiin. Silti mitään perustavanlaatuista Madeleineen liittyvää johtolankaa ei löytynyt.

Vuoden 2020 kesällä tutkijat mylläsivät kolmepäiväisen etsintäoperaation aikana tontilla Saksan Hannoverissa, jossa Brückner majaili vuonna 2007.

Tämän vuoden huhtikuussa poliisi tutki yhä epäiltynä olevan Brücknerin vuokrapakettiauton.
