Uusi avaintodistaja puhuu ensimmäistä kertaa Madeleine McCannin katoamisesta: "Hän ei huutanut"

Helge kertoo olleensa yhteydessä poliisiin jo vuonna 2008, mutta hänen vihjettään ei silloin tutkittu.
Madeleine McCann katosi Portugalissa perheen hotellihuoneesta vuonna 2007 ollessaan vain 3-vuotias.
Kate ja Gerry McCann ovat etsineet tytärtään jo yli 16 vuoden ajan. Selittämättömästä katoamisesta on lukuisia teorioita, mutta yhtäkään niistä ei olla vielä pystytty todistamaan.
Portugalin viranomaiset nimesivät saksalaisviranomaisten pyynnöstä raiskauksesta ja murhasta vankilassa parhaillaan istuvan Christian Brücknerin viralliseksi epäillyksi tapaukseen liittyen noin vuosi sitten.
Järkyttävä käänne Madeleine McCannin tapauksessa
Nyt Helge Busching on antanut haastattelun saksalaislehti Bildille. Hän on avaintodistaja Madeleinen tapauksessa.
Helge kertoo ilmoittaneensa poliisille jo vuonna 2008, että Christian voisi liittyä Madeleinen katoamiseen.
Miehen mukaan brittipoliisi eli Scotland Yard ei silloin huomioinut hänen vihjettään.
Helge tunsi Christianin, mutta sai jo ennen Madeleinen katoamista tietää, että mies oli sekaantunut laittomiin asioihin.
Madeleine McCannin ruumiin etsinnät päättyivät - paikalta löytyi olennainen johtolanka
Helge sanoo saaneensa aikoinaan haltuunsa rajuja videoita, joilla Christian esiintyi. Hän varasti videokasetit Christianin talosta, ja videot sisältävät Helgen mukaan rajua seksuaalista hyväksikäyttöä.
Yhdellä videolla uhri oli teini-ikäinen tyttö, ja toisella videolla Christian hyväksikäytti vanhempaa naista.
– Videolla näkyi, kun joku piiskasi naista. Hänet oltiin sidottu sänkyyn, ja hänellä oli päässään laskettelulasit, joiden linssit oltiin peitetty maalilla.
– Teini-ikäinen uhri sanoi videolla, että "tämä voisi täyttää raiskauksen tunnusmerkit", ja Christian vastasi "ole hiljaa". Silloin tiesin, millainen ihminen Christian on, Helge muistelee.

"Hän ei huutanut"
Madeleinen katoamisen jälkeen Helge törmäsi Christianiin festareilla Espanjassa vuonna 2008. Helgen mukaan Madeleinen tapaus nousi puheenaiheeksi, ja Christian täräytti ilmoille järkyttävän kommentin.
– Minä sanoin, että "no, en ymmärrä miten pieni lapsi olisi voinut kadota jättämättä minkäänlaisia jälkiä, Helge muistelee.
– Hän ei huutanut, Christian sanoi Helgen mukaan.
– Ajattelin, että hän tietää tuon asian. Hän liittyy jotenkin tuohon tapaukseen. Mutta hän myös huomasi, että ymmärsin sen, ja yön aikana hän lähti muualle, Helge sanoo Bildille.
Uusi käänne Madeleine McCannin tapauksessa! Puolalaistytön DNA-tulokset valmistuivat
Helge on vuosien aikana miettinyt Christianin yhteyttä Madeleinen tapaukseen. Hänen mukaansa Christian oli ehkä murtautunut perheen asuntoon, ja että jokin olisi mennyt sen yhteydessä pieleen.
– Tietenkin Christiania pidetään syyttömänä, kunnes toisin todistetaan. Teoriani on, että hän suunnitteli murtoa. Että se meni pieleen ja hän löysi lapset asunnosta. Ja sitten hän otti Maddien mukaansa. Se ei ehkä ollut suunniteltua, Helge sanoo Bild-lehdelle.