Kohustriimaaja Pottukoiraa epäillään rikoksista – näin hän kommentoi

Striimaaja vahvistaa Seiskalle, että häntä epäillään kunnianloukkauksista sekä laittomista uhkauksista.
Tubettaja ja striimaaja Pottukoiraa eli Jouko Kärkkäistä, 41, epäillään rikoksista.
Jouko vahvistaa asian Seiskalle. Hän on myös kertonut asiasta Kick-livestriimissään.
Joukon mukaan hänestä on tehty useita rikosilmoituksia, ja hän on käynyt poliisin kuulusteluissa asiaan liittyen.
– Taisi olla kolme rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta ja kaksi laittomasta uhkauksesta, Jouko sanoo.
Seiska selvitti: Suosikkistriimaaja Pottukoiralla minitulot, salattu ulosottovelka paljastui
"Tämä on ajojahti"
Striimaaja kiistää syyllistyneensä rikoksiin. Hänen mukaansa rikosilmoitukset liittyvät hänen aiempaan Subathon-lähetykseen, joka pidettiin viime vuoden loppupuolella.
– Samat henkilöt tekee niitä kerta toisensa jälkeen. Yksi henkilöistä on levittänyt osoitetietojani julkisesti, ja hän uhkasi tulla kotiini.
– Sitten kun minä sanoin, että jos tulet pihaani, niin saat turpiisi. Siitä hän sitten teki rikosilmoituksen, Jouko sanoo.
Suosikkistriimaaja Pottukoira tilittää tasa-arvosta: "Miksi naiset saavat tehdä mitä haluavat..."
Turhautunut Jouko tilittää, että hänen mielestään kyseisten rikosilmoitusten tekijät kuormittavat Suomen viranomaisia turhaan.
– Näissä ei ole kyse kuin yhden miehen ajojahdista. Itse vittuilevat ja provosoivat, ja kun ärähdän, niin sitten mennään poliisille.
– Uskon, että syyttäjä ja poliisi näkevät tämän asian samalla tavalla kuin minä. Kun samat henkilöt tekevät näitä rikosilmoituksia koko ajan, ja se on aivan turhaa, Jouko ärähtää.
Pottukoiran kohuttu livestriimi jatkuu – outoa puhetta huumeista, ystävä joutui sairaalaan
Seiska tavoitti Itä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Tiina Borgin, joka ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla.
– Poliisi ei vahvista tai kommentoi pyydettyjä tietoja. Yleisellä tasolla totean, että keskeneräinen esitutkinta on julkisuuslain mukaan salassa pidettävää eikä niistä tiedoteta ilman esitutkintalain 11 luvun 7 § edellytyksiä, Borg totesi sähköpostissaan.