Jari Aarnion alaisesta tuli menestyskirjailija – ”Haaveilen Hollywoodista”

Kalevi Puonti näki työuransa lopulla huumemaailman kansainvälistymisen ja ylisukupolvisen päihderiippuvuuden.
Entinen huumepoliisi Kalevi ”Kale” Puonti, 61, on ottanut haltuunsa uuden ammatin kirjailijana.
Kale on tehtaillut eläkepäivinään uusia kirjoja, äänittänyt podcasteja, ja viimeksi aika on kulunut Pasilan Myrkky: Manni -kirjaan perustuvan tv-sarjan parissa.
– En ole ehtinyt Prisman aulaan juttelemaan muiden eläkeläisten kanssa, Kale kertoo naurahtaen Seiskalle.

Ei eläkekrapulaa
Eläköitymisen ”henkistä krapulaa” helpotti se, että Kale aloitti luopumisen huumepoliisin työstä jo pari vuotta aiemmin.
Kalen ura Helsingin huumepoliisissa alkoi yli 30 vuotta sitten, ja hän työskenteli pitkään Jari Aarnion alaisena. Vaikka eläkeläisen arki on kiireistä, hänellä on kuitenkin vielä ikävä vanhaa työyhteisöään. Toisaalta huumepoliisin työ on muuttunut vuosien varrella erilaiseksi, eikä Kale ole innostunut alan uusista tuulista.
Esikoiskirjansa julkaissut Kalevi Puonti on kokenut poliisi: Työskentelin Jari Aarnion alaisuudessa!
Esimerkiksi ruotsalaiseen katujengiin Dödspatrulleniin liittyvä tutkinta pitää sisällään Kalen mukaan 14 000 sivua pöytäkirjoja, ja kuulusteluissa tarvitaan tulkkia. Kaikki on muuttunut monimutkaisemmaksi ja työläämmäksi.
– Mitä kauemmin on poissa, sitä vähemmän työtä kaipaa. Silmät avautuvat, elämässä on muutakin kuin poliisina oleminen 24/7, hän toteaa.
Vaikka poliisin työssä on tapahtunut muutoksia, Kale toivoo, että jotkut asiat säilyisivät. Yksi näistä on se, että poliisin tulisi muistaa tekevänsä työtä ihmisten kanssa.
– Poliisin tehtävä ei ole tuomita, vaan selvittää rikos, hän tiivistää.
Kale painottaa läsnäolon tärkeyttä. Poliisin tulisi olla läsnä kuulustelutilanteessa eikä tuijotella tietokonettaan.

Kaveripiiri vaihtoon
Kirjoja tehtailevat ex-rikolliset, kuten Kalenkin kanssa podcasteja tekevä Mika ”Immu” Ilmén, puhuttavat aika-ajoin ihmisiä. Voiko rikollisen elämän oikeasti jättää taakseen, ja mitä siihen vaaditaan?
Kale tietää, että elämän on muututtava täysin, jotta siteet rikollisuuteen oikeasti katkeavat. Kaveripiiri on tärkein asia, jonka on muututtava.
– Ei ole mahdollista vain vähän hengata narkkari- tai jengikuvioissa. Se on ihan sama kuin jos puhutaan huumeiden kohtuukäytöstä, että sitä pystyisi jotenkin hallitsemaan. Se on yhtä höpöhöpöä. Jos viihdekäyttö on keskiviikosta keskiviikkoon, niin mitä viihdekäyttöä se on?

Surullisia tapauksia
Huumemaailmaa esitellään usein kansalle hauskojen tai puhtaasti traagisten sattumusten kautta.
Kalen mielestä usein jää huomaamatta ylisukupolvinen päihderiippuvuus. Kun isoisä, isä ja poika ovat kaikki addikteja, on elämäntavasta irtautuminen vaikeaa. Silloin tarvittaisiin roolimalleja.
– Joskus tosin huolestunut isä on saattanut soittaa ja pyytää poliisia auttamaan poikaansa. Vaikka selviytymistarinat ja rikollisuudesta irtaantumiset ovat usein esillä ja tuovat toivoa, onnistuvat sellaisessa valitettavan harvat.
Ex-huumepoliisi Kalevi Puonti uutuuskirjassa: Ranta-aho napattiin Seiskan avulla!
”Vanheneminen v*tuttaa”
Vaikka Kale onkin nähnyt urallaan paljon, hän pitää itseään nykyään siviilinä. Vanhojen asiakkaiden kanssa voi silti törmätessä istua kahville. Pelkoa ja jännitystä ei nykyään kiireisessä elämässä siis ole.
– Niin kuin Hannele Lauri sanoi, vanheneminen vituttaa, kirjailija kuvailee.
Nykyään Kale saa nautintonsa kirjojen menestyksestä. Haaveetkin ovat hyvin erilaisia kuin poliisina. Hän esimerkiksi toivoo kirjojensa kääntämisestä englanniksi, ja suurena unelmana on oma Hollywood-elokuva.
– Pitää olla haaveita, eikä saa ajatella, että elämä on kuusikymppisenä ohi, Kale summaa.
Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.