IS: Räppäri William tuomittiin vankeuteen!

IS: Räppäri William tuomittiin vankeuteen!

Räppäri sai keskiviikkona tuomion rahanpesusta.

Mainos
Mainos päättyy

Räppäri William, oikealta nimeltään Ville Virtanen, 27, on tuomittu ehdolliseen vankeuteen rahanpesusta.

Ilta-Sanomat kertoi asiasta keskiviikkona (3.4.), jolloin Helsingin käräjäoikeus oli antanut myös tuomionsa.

William tuomittiin oikeuden toimesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Williamin lisäksi tuomion on saanut myös Blockfest-festareiden perustaja Kalle Kallonen. Hänet tuomittiin keskiviikkona niin ikään kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Mainos
Mainos päättyy

Tapahtumat alkoivat vuonna 2021, kun William ja Kalle olivat yrittäneet peitellä huumerahojensa alkuperää.

Tuomion mukaan William oli lentänyt vuoden 2021 kesällä Espanjaan. Hän oli kuljettanut mukanaan jopa 10 000 euroa käteisenä rahana. Syyttäjän mukaan rahat oli tarkoitus viedä huumeliigan johtajalle.

Williamin rahanpesurikosta käsiteltiin oikeudessa uudelleen 20. maaliskuuta.
Williamin rahanpesurikosta käsiteltiin oikeudessa uudelleen 20. maaliskuuta.

Tuomion mukaan on mahdollista, että rahojen toimittaminen ei ollut kuitenkaan onnistunut sillä, huumepomo oli vangittu törkeistä huumausainerikoksista epäiltynä.

Tuomiossa kerrotaan, että William ja Kalle olivat vastaanottaneet käteisrahat Suomessa kolmannelle henkilölle luovutettavaksi. Kaksikon menettelyllä on näin ollen ollut keskeinen merkitys rikoshyödyn saamiseksi.

Mainos
Mainos päättyy

William sai alunperin syytteen rahanpesusta jo pari vuotta sitten, mutta tuolloin syytteet hylättiin.

Syyttäjä valitti tuomiosta hoviin, jossa määrättiin käsittely palautettavaksi käräjäoikeuteen. William kuitenkin valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen.

Korkein oikeus antoi päätöksensä lokakuussa 2023, eikä myöntänyt valituslupaa.  Oikeusasterumban jälkeen juttu palautettiin Helsingin käräjäoikeuden käsittelyyn.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan