Ex-konna Immu Ilmén ja eläkkeelle jäänyt poliisi Kale Puonti tahkoavat rikoksista rahaa

Mika ”Immu” Ilménin ja Kalevi ”Kale” Puontin yhteinen podcastsarja on yksi Suomen kuunnelluimmista.
Muutamia vuosia sitten Kalevi Puonti oli juuri eläkkeelle jäänyt poliisi, jolla oli vuosikymmenten ura vakavan huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkijana. Immu Ilmén oli aiemmin vapautunut vankilasta, jonne hänet oli tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta. Hän oli myös moottoripyöräjengi Cannonball MC:n entinen asekersantti.
He eivät tunteneet toisiaan, mutta kustannusyhtiö sai houkuteltua heidät saman pöydän ääreen keskustelemaan yhteisen podcast-sarjan tekemisestä.
– Minulla oli hirvittävät ennakkoluulot, kun tapasimme ensi kertaa McDonaldsissa. En luota huumepoliisiin ollenkaan. Tulimme kuitenkin helvetin hyvin juttuun ja se oli hauska tapaaminen, Immu muistelee
– Kun on 35 vuoden ura poliisina, niin kyllähän sitä tietyllä varauksella suhtautuu, kun ei tunne kaveria entuudestaan. Aika nopeasti siinä päätettiin kuitenkin, että aletaan tekemään podia yhdessä, Kale kertoo
Kalen ja Immun Rötöskatsaus-sarjasta on tullut yksi Suomen kuunnelluimmista.
– Meillä on jo yli 600 000 kuuntelukertaa maksullisella alustalla ja ne ovat äänikirjan muodossa. Ylivoimaisesti Suomen kuunnelluin äänikirja, Kale sanoo.

Huikeat myyntiluvut
Kale ja Immu ovat myös naputelleet tekstiä kirjojen muotoon noin viiden vuoden aikana huimaa tahtia.
– Olen tehnyt neljä kirjaa, jotka ovat yhteensä myyneet eri formaateissa 350 000 kappaletta, Immu laskeskelee.
Immun tuotantoon kuuluu muun muassa jo edesmenneen rikostoimittaja Jarkko Sipilän toimittama elämäkerrallinen Immu-kirja.
Myös Kalen kirjojen myyntiluvut ovat huikeita.
– Olen hieman Immua jäljessä. Kuusi dekkariani ja kaksi tietokirjaani ovat myyneet noin 260 000 kappaletta, Kale kertoo.
Kale on noussut lukijoiden suosikiksi erityisesti Pasilan Myrkky -dekkarisarjallaan, jonka esikoiskirjasta Manni on tehty myös tv-sarja.

Äänikirjoista jättituotot
Valtaosa kirjojen myynnistä tapahtuu nykyisin äänikirjojen muodossa. Niiden osuus on erityisesti true crime -kirjallisuudessa on noin 90 prosenttia kaikesta myynnistä.
– Kovakantisten kirjojen ja äänikirjojen hinnan keskiarvoksi muodostuu lopulta noin neljä euroa. Kirjailijan osuus tästä on noin 20–25 prosenttia, asiantuntija kertoo Seiskalle.
Entinen rikollinen ja poliisi ovatkin valinneet varsin tuottavan uuden ammatin. Seiskan haastatteleman asiantuntijan lukujen valossa Kalen ja Immun kirjat ovat tahkonneet noin 2,4 miljoonan euron myynnit, ja tästä kirjailijat ovat tienanneet yhteensä noin 490 000–610 000 euroa.
Tämän lisäksi kummatkin kirjailijat tienaavat yhteisellä sekä lukuisilla omilla eri podcast-sarjoillaan.
Tulojaan Immu ja Kale eivät yhtä tarkasti lähde laskeskelemaan, mutta myöntävät kirjojen myynnin olevan miljoonien luokkaa.
– Niin siis liikevaihto, Kale korostaa viitaten siihen, että kirjailijalle käteen jäävä osuus ei ole yhtä suuri.

Onneksi valitsin toisin
Immu sai kymmenen vuoden tuomion törkeästä huumausainerikoksesta vuonna 2014 ja vapautui ensikertalaisena vankilasta vuonna 2018. Hän oli rikosten tekoaikaan moottoripyöräjengi Cannonball MC:n asekersantti, mutta ei kuulu jengiin enää. Hän myöntää, että vapautumisensa jälkeen ura olisi voinut jatkua toisinkin.
– Ennen kuin pääsin vankilasta, kaikenlaiset konnat tulivat ehdottamaan monenlaisia huumejuttuja. Siinä oli sellainen hetki, kun lähti vankilasta jätesäkki kädessä, että mitäs nyt tehdään. Onneksi valitsin toisin.
– Moni vanki tosiaankin vapautuu kahden muovikassin kanssa, eikä pääse siitä enää ylös. Immu on ottanut opikseen ja tehnyt kirjoillaan tuottoisan ja mielenkiintoisen bisneksen, Kale komppaa.