Esa Tikkaselle vuosi vankeutta – tuomio on ehdollinen

Ex-jääkiekkoilijalle nollien sekoittaminen kävi kalliiksi.
NHL-legenda, ex-jääkiekkoilija Esa Tikkanen on saanut tuomion törkeästä veropetoksesta.
Asia käy ilmi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta, jossa ex-jääkiekkoilija tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Tuomion koeaika päättyy 17.12.2026. Lisäksi Tikkanen joutuu korvaamaan verohallinnolle rikoksella aiheutettuna vahinkona 9 652 euroa, Verohallinnon 400 euron oikeudenkäyntikulut sekä 80 euron rikosuhrimaksun.
Nollarivi sekaisin
Oikeudessa Esa Tikkanen vetosi tietämättömyyteen.
Hän oli lukenut vain yhden rivin esitäytetystä veroilmoituksesta.
- Tällainen jääkiekkolainen ei verotuksesta paljon tiedä. Luin vain veroilmoituksesta, että nolla on nolla, Tikkanen selitti oikeudessa.
- Ymmärsin tämän niin, että työnantajan puolesta verot oli maksettu.
- Ajattelin nollan tarkoittavan nolla euroa veroja.

Tikkanen perusteli tietämättömyyttään sillä, että koko hänen ulkomailla tehdyn kiekkouransa aikana työnantaja huolehti verojen maksusta.
Käräjäoikeus ei kuitenkaan niellyt Tikkasen selityksiä nollien sekoittamisesta.
- Verovelvollisella on selonottovelvollisuus verotukseensa liittyvistä seikoista ja sääntelystä, käräjäoikeus perustelee tuomiossaan.
- Väitetty tietämättömyys verovelvollisuudesta ei siten poista teon rikosoikeudellista tahallisuutta eikä vapauta Tikkasta rikosoikeudellisesta vastuusta.
Perusteli törkeysarviointia
Käräjäoikeus perusteli tuomiossaan myös rikoksen törkeysarviointia.
- Tikkasen tulovero oli määrätty syytteen tekoajalla 165.810 euroa liian alhaiseksi. Näin ollen rikoksella tavoiteltu taloudellinen hyöty on ollut huomattavaa.
- Edelleen ottaen huomioon myös se, että Tikkasen menettely on koskenut yhteensä viittä verovuotta, on rikos myös kestänyt pitkään ja siten veropetos on myös kokonaisuutena
arvostellen törkeä. Tikkanen on siten menettelyllään syyllistynyt törkeään veropetokseen.
Tuomio ei vielä ole lainmukainen.