Historiallisen seksikkäät kuvat julki! Näillä päätähuimaavilla poseerauksilla Elina Tervo hurmaa maailmankuulussa miestenlehdessä – tulikuumat Maxim-kuvaussessiot Kaliforniassa!

Takavuosien Miss Helsingillä, nykyisellä elämäntapaseikkailijalla Elina Tervolla, 34, on syytä riemuun. Kansainvälisiltä lehtihyllyiltä löytyy näet parhaillaan Maxim-lehden Australian-version toukokuun numero, jota suomalaiskaunotar tähdittää.
Maailmankuuluun miestenlehlehteen pääsy on melkoinen meriitti. Vuonna 1995 perustettuun kansainväliseen Maximiin on kelvannut härmäläisistä aiemmin vain muuan Linda Lampenius. Tunteeko rovaniemeläislähtöinen Elina jo hengenheimolaisuutta Lindaan?
– Hahhaa, Linda on paljon suurempi stara! Toivottavasti joskus voisin sanoa olevani yhtä iso tähti kuin hän, mutten ihan vielä. Hän on saanut tehdä niin paljon hienoja juttuja, hyväntuulinen Elina naurahtaa Seiskalle toiselta puolen maapalloa.

Maxim oli bongannut Elinan toissa syksynä, jolloin rovaniemeläislähtöinen kaunotar osallistui samaisen miestenlehden kuvakilpailuun. Kyseisestä kisasta ei voittoa irronnut, mutta Lapin kaunotar jäi selvästi maineikkaan miestenlehden mieleen.
– Koronan takia kuvaukset eivät onnistuneet Australiassa, koska maa on ollut koronan takia kiinni käytännössä koko vuoden. Siksi he kysyivät, voisinko matkustaa kuvattavaksi Yhdysvaltoihin, missä heillä työskentelee kuvaajia, Elina selostaa.

– Maxim-lehden väki oli bongannut sosiaalisesta mediasta, että majailen Meksikossa. Sieltä saa matkustaa Amerikkaan, jos on oleillut maassa vähintään pari viikkoa. No, itse olin lähes neljä kuukautta, joten koronatestien jälkeen lensin Kaliforniaan.
Seiska julkaisee ainoana mediana Suomessa Elinan Maxim-kuvat. Tulikuumat ranta- ja aavikkomaatunnelmat on taltioinut maineikas valokuvaaja Ryan Dwyer, jonka kuvauskalusto teki laatujälkeä Orange Countyssa.

– Meitä oli koronan vuoksi melko maltillinen tiimi. Kuvausryhmään kuuluivat Ryan, hänen kuvausassistenttinsa, Maxim-lehden pr-henkilö ja maskeeraaja. Aloitimme aamuseitsemältä ja lopetimme vasta iltakuudelta, Elina kertoo.
– Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen. Jonkun mielestä kuvat voivat olla todella rohkeita, mutta omasta mielestäni ne ovat tosi kauniita ja hienoja otoksia.

Pitkä kuvauspäivä oli Elinalle ikimuistoinen. Hän rankkaa sen heittämällä yhdeksi parhaimmista elämänkokemuksistaan.
– Olihan se upea kokemus, mutta samalla myös vähän kummallinen. En tiedä, miten avuttomia amerikkalaismallit ovat, mutta ainakin minua paapottiin koko ajan. Aina oli joku antamassa kättä ja taluttamassa – aivan kuin en itse osaisi kävellä portaita ylös!
– Ja kun kuvauksissa piti kiivetä kivillä ja kallioilla, he kauhistelivat, että ”Oh my god, sinulla ei ole kenkiä! Sattuuko sinua jalkoihin?!” Nauroin vain, että ei hätää, olen kyllä tottunut kävelemään paljain jaloin, Elina naureskelee.

New Yorkissa päämajaansa pitävä Maxim kuuluu Playboyn ohella maailman luetuimpiin miestenlehtiin. Mahtavasta statuksestaan huolimatta on turha kuvitella, että lehteen pääsemällä kuittaisi loppuelämän laskunsa. Näin ainakin Elinan mukaan.
– Totuus on, että tuollaisista kuvauksista enää harvemmin maksetaan mitään. Minäkään en saanut kuvauksista pennin latia, mutta enpä minä sitä toisaalta rahan takia tehnytkään. Nykyään se menee jopa niin päin, että mallit joutuvat itse maksumiehiksi.

– Minullekin tarjottiin kansikuvaa Maximista, mutta siitä olisi pitänyt pulittaa 24 tuhatta dollaria (noin 20 000 euroa, toim. huom.). Eli nämä kansikuvien mimmit ovat joko itse maksaneet sievoisen summan, tai sitten näkyvyyttä tavoittelevat sponsorit ovat.
Vaikka Elina ei kaivanut kuvetta, kuvauksissa ilmapiiri pysyi yltiöpositiivisena. Sillä Amerikassa kun oltiin, kuvattavalle ladottiin paikalliseen tyyliin runsaasti kohteliaisuuksia. Tosin Lapin nainen uskoo kehuissa olleen aidosti perää.

– Minulle hoettiin jatkuvasti, että olet niin ihana luonnonlapsi. Että siellä kaikki mimmit on leikelty nenästä varpaisiin, mutta että miten minulla ei ole edes hiustenpidennyksiä.
– Myös luonnonlapsimainen luonteeni sai kehuja. He halusivat kovasti tietää, ovatko kaikki suomalaiset samanlaisia, yhtä rempseitä ja aitoja. Vastasin, että no tietenkin!
Australian Maxim-väki ja yhdysvaltalainen työryhmä olivat lopputulokseen niin tyytyväisiä, että Elinalle luvattiin pian toisetkin kuvaukset perään. Kyse ei ollut sanahelinästä, vaan samalla työryhmällä tehtiin kohta uudet kuvaukset. Niistä Elina ei voi vielä sopimussyistä hiiskua enempää.
Tyytyväisyyttään hymyilevä maailmanmatkaaja paljastaa kuitenkin sen verran, että Seiskan ja Australian Maxim-lehden lisäksi hänen kuviaan nähdään myös alkuperäisessä jenkkiversiossa.
– Nämä Seiskassakin julkaistavat kuvat julkaistaan Yhdysvaltojen Maxim-lehden netissä. Näin on ainakin luvattu, ja tähän asti kaikesta sovitusta on pidetty kiinni.
– Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea tämä kuvio vielä poikii! Elina myhäilee.
Elina on harvinaisen ehtiväinen nainen. Maxim-kuvausten jälkeen Meksikoon palannut reissaaja on sittemmin siirtynyt jo Guatemalaan, jossa valloitti hiljattain lähes 4 000-metrisen Acatenangon tulivuoren.
– Sen vieressä sykkivä aktiivinen tulivuori Fuego purkautuu muutaman minuutin välein. Sain katsella koko yön jatkuvaa laavashow’ta suoraan teltastani, joka sijaitsi 3 600 metrin korkeudessa perusleirissä, Elina äimistelee.
– Päivisin laavaa ei näy, mutta savu näkyy ja ääni kyllä kuuluu. Tulivuoriseikkailu oli huikea kokemus, maailmanmatkaaja päivittää kuulumisiaan Seiskalle.
Arkistovideo: Elina Tervo Miss Helsinki 2011