Varjeltu salaisuus Mariuksen nuoruudesta – kärähti jo 20-vuotiaana

Marius jäi kiinni kokaiinin käytöstä jo vuonna 2017.
Kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby on keskellä kohua pahoinpideltyään tyttöystävänsä kokaiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Marius myönsi tekonsa kirjeessä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun huumeet ovat vieneet Mariuksen ongelmiin. Vuonna 2017 hän jäi kiinni kokaiinin käytöstä festivaaleilla, uutisoi Dagbladet.
Nenäpuuhat paljastivat
Lauantaina 1. heinäkuuta vuonna 2017 Oslon poliisin erikoisjoukoilla oli tehtävä Palmesus-festivaaleilla Kristiansandissa. Lehden mukaan poliisi aikoi sulautua festareiden VIP-alueelle tarkkailemaan paikalla ollutta, tuolloin 20-vuotiasta Mariusta.
Norjan kuningashuone ja Mariuksen asianajaja Øyvind Bratlien ovat kieltäytyneet kommentoimasta esille noussutta pidätystä, joka on tähän asti pysynyt salassa.
Kymmenen aikaan illalla kaksi poliisia huomasi Mariuksen siirtyvän kattoterassilla sijaitsevalle VIP-alueelle. Adgerin poliisin lausunnossa kerrotaan tapahtuneesta toisen poliisin sanoin.
– Hän pyyhki nenäänsä useita kertoja, ja epäilin, että hän olisi juuri käyttänyt kokaiinia, lausunnossa muotoillaan.
Poliisit päättivät tarkistaa tilanteen ja menivät esittäytymään Mariukselle poliiseina. He tunnistivat miehen olevan kruununprinsessan poika, ja tämä vahvisti tiedon.
Ensin Marius kielsi käyttäneensä huumeita. Kun poliisit ehdottivat huumetestiä, hän kuitenkin myönsi teon. Raportin mukaan Marius valehteli ensin, sillä hänen äitinsä paras ystävä oli hänen vieressään.

Kuittasi käteisellä
Marius vietiin kuulusteluhuoneeseen, jossa hänet tutkittiin ja kuulusteltiin. Virtsakokeessa ilmeni vähäinen määrä kokaiinia. Marius kertoi osoitteekseen Slottsplassen 1, Oslo, eli Oslon palatsin. Palatsi on kuninkaan ja kuningattaren virallinen osoite; kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit asuvat Skaugumissa.
Palatsi ei ole kommentoinut Mariuksen valitsemaa osoitetta eikä sitä, onko kruununprinsessa tietoinen tapahtuneesta.
Syyllisyytensä myönnettyään Mariukselle tuli maksettavaksi 4000 Norjan kruunun eli noin 350 euron suuruinen sakko. Hän maksoi sakon käteisellä.
Marius myönsi saaneensa kokaiinia toiselta festarikävijältä, ja käytti huumetta yhden kerran festivaalialueen vessassa.

Turvallisuusriskejä lähipiirissä
Dagbladetin mukaan Marius on viettänyt aikaa, juhlinut ja lomaillut vakavista rikoksista tuomittujen ihmisten kanssa vuosien ajan. Monet asiantuntijat ovat kommentoineet, että hänen lähipiirinsä on turvallisuusriski kuningashuoneelle.
Erään Mariuksen ystävän asunnosta löytyi poliisin kotietsinnässä 224 annosta kokaiinia, joiden arvo kadulla olisi 56 000 Norjan kruunua. Euroissa huumeet olisivat siis lähes 4 800 euroa. Lisäksi asunnosta löytyi anabolisia steroideja.
Kotietsintä tehtiin osana suuremman rahanpesuvyyhdin tutkintaa. Tutkinnan päätteeksi viisi henkillöä Norjassa ja kaksi Belgiassa päätyivät vankilaan. Rahanpesun kokonaissumma oli 24 miljoonaa Norjan kruunua eli hieman yli kaksi miljoonaa euroa.