Järkyttävät puhelut julki – näin kruununprinsessa Mette-Maritin poika uhkasi naista: "Ansaitset kaiken paskan"

Marius Borg Høiby on myöntänyt olleensa päihtyneenä pahoinpidellessään nuoren naisen.
Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby järkytti kuun alussa, kun hänet pidätettiin pahoinpitelystä epäiltynä. Hiljaisuuden jälkeen Marius myönsi pahoinpidelleensä naisen, johon hänellä oli suhde.
Marius pidätettiin sunnuntai-iltapäivällä 4.8., ja pahoinpitely tapahtui edeltävänä yönä. Ennen pidätystään Marius soitti kaksi uhkaavaa puhelua uhrilleen, ja norjalainen VG on julkaissut puheluiden sisällön. Puhelut on otettu osaksi poliisitutkintaa.
VG kertoo julkaisevansa puhelusta vain ne osat, jotka valaisevat Mariusta koskevia syytteitä tai ovat tutkimuksen kannalta oleellisia. Ei ole selvää, millaisessa tilassa Marius oli puheluiden aikaan, mutta hän on myöntänyt olleensa kokaiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena.
Puheluissa Marius puhuu selkeästi ja kovaan ääneen, vaatien naista hakemaan vaatteita ja muuta omaisuutta Mariuksen kodista. Hän uhkaa tuhota naisen omaisuutta, mikäli tämä ei saavu tiettyyn aikaan mennessä.

"En vitsaile"
Ensimmäisessä puhelussa nainen toteaa, ettei aio saapua Mariuksen luokse.
– Aiothan. Jos et, aion polttaa kaikki tavarasi, Marius uhkailee.
Nainen vastaa Mariukselle rauhalliseen sävyyn ja kysyy, miksi tämä aikoo toimia kertomallaan tavalla.
– Koska ansaitset kaiken paskan, jota voin heittää päällesi. Kaiken, Marius vastaa, ja haukkuu naista alentavilla nimityksillä.
Marius vaatii naista hakemaan tavaransa kello 16.00 mennessä, tai hän sytyttää ne tuleen.
– Kaikki mitä omistat on jo ulkona. Ja minulla on suuri tankki bensiiniä ja sytytin valmiina. Kaikki. Kuuletko? Sinä olet täällä kello 16.00, Marius vaatii, ja tarkentaa sytyttävänsä kaiken tuleen, jos nainen ei hae tavaroitaan.
VG:n tietojen mukaan nainen on asunut Oslon Skaugumissa Mariuksen, kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin kanssa kuluneen vuoden aikana. Marius kutsuu aiemmin julkaisemassaan tiedotteessa naista "rakkaakseen", kun naisen puolesta on kommentoitu, ettei hän koe parin olevan enää suhteessa.
VG ei paljasta, mistä Mariuksen raivo on saanut alkunsa, sillä katsoo aiheen olevan yksityinen. Marius kuitenkin inttää, että naisen tulisi hakea tavaransa, mistä nainen kieltäytyy toistuvasti. Marius toteaa myös, että nainen voi ottaa ystävänsä mukaan.
– Kuuletko? Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, etten vitsaile, Marius uhoaa puhelimeen ja jatkaa alentavien termien latelemista.

"Läpsäisin vähän"
Toisessa puhelussa Marius kyselee, onko nainen jo matkalla, ja kertoo hänen tavaroidensa olevan jo matkalla roskakoriin. Marius toteaa, että hän antoi naiselle tunnin aikaa saapua paikalle, mutta aikaa on kulunut jo kolme tuntia.
Nainen toteaa saapuvansa ajallaan, mutta tämä ei riitä Mariukselle. Nainen kysyy, miten hän voisi nähdä Mariuksen sen jälkeen, mitä tämä oli tehnyt edellisenä iltana.
– Sen jälkeen, mitä tein edellisenä iltana? Läpsäisin vähän — häh? Löin sinua vähän avokämmenellä, Marius kuvailee omia tekojaan.
Nainen kertoo puhelussa Mariuksen lyöneen häntä sata kertaa ja kuristaneen ainakin viideksi niin, ettei hän saanut henkeä. Nainen kertoo hänen kaulansa olevan kipeä ja hänellä olevan kuhmu päässä.
Toisessakin puhelussa Marius uhkaa sytyttää naisen tavarat tuleen bensiiniä käyttäen. Keskustelussa mainitaan myös mies, joka on tuttu Mariukselle ja naiselle. Marius kertoo miehen olevan peloissaan.
– Koska aion tappaa hänet, Marius toteaa.