Tällaisessa paikassa Märtha Louise ja Durek Verrett avioituvat – joutuvat maksamaan häänsä omasta pussista

Prinsessa Märtha Louise ja Durek Verrett ovat tähän asti lykänneet häitään sulhasen heikon terveyden vuoksi.
Tammikuussa amerikkalaisšamaani Durek Verrett, 48, avautui mediassa, ettei aio astella alttarille kihlattunsa prinsessa Märtha Louisen, 52, kanssa ennen kuin on saanut munuaissiirron. Durek sairastaa munuaissairautta, joka on vaatinut dialyysihoitoa.
Viime viikolla kihlapari ilmoitti perheelleen ja Instagram-seuraajilleen päättäneensä avioitua ensi kesänä.
– Kuningatar ja minä olemme onnellisia, että he ovat ilmoittaneet hääsuunnitelmistaan. Iloksemme voimme toivottaa Durek Verrettin tervetulleeksi perheeseemme, kuningas Harald, 86, toteaa hovin verkkosivuilla.

Prinsessa Märtha Louisen anoppi esittää rajuja syytöksiä kohušamaani Durekista
Ei äyriäkään valtiolta
Häitä juhlitaan 31. elokuuta 2024. Juhlapaikka on hotelli Union Geiranger, joka sijaitsee Geirangerinvuonon kyljessä.
– Olemme uskomattoman iloisia voidessamme juhlia rakkauttamme Geirangerin kauniissa ympäristössä, hääpari sanoo.
Vaikka kuningashuone on valtion rahoittama, ei prinsessan häitä kustanneta veronmaksajien rahoilla. Hääpari maksaa juhlansa omasta pussistaan.

Prinsessa Märtha Louise ja shamaanirakas: hääpäivä paljastui! Erikoinen juhlapaikka
”Ehdotonta rakkautta”
Märtha ja Durek julkistivat suhteensa neljä vuotta sitten. He ovat tutustuneet yhteisten ystäviensä kautta.
– Durek on saanut minut ymmärtämään, että maailmassa on ehdotonta rakkautta, prinsessa kuvaili tunteitaan 2019.
Pari on asunut suurimmaksi osaksi eri maissa, sillä Durekin liiketoimet ovat sitoneet hänet Kaliforniaan, ja Märtha on halunnut pysyä teini-ikäisten tyttäriensä tukena Norjassa.
Toistaiseksi pariskunta ei ole paljastanut, minne he avioiduttuaan asettuvat asumaan.