Prinssi Harry perii pian miljoonia – William huolissaan veljensä törsäilystä

Loukkaukset ja erilaiset elämäntyylit repivät prinssiveljeksiä erilleen.
Prinssiveljesten Williamin ja Harryn suhde ei näytä toipumisen merkkejä. Kaksikko oli toistensa suurin tuki ja turva vuosikaudet, mutta nykyisestä välirikosta näyttää tulleen pysyvä tila heidän välilleen.
Viimeisimmän tiedon mukaan prinssit eivät ole puheväleissä, ja edellisestä sananvaihdosta on kulunut jo kaksi vuotta.
– Käsittääkseni he juttelivat viimeksi kuningatar Elisabetin hautajaisissa syyskuussa 2022. Sekin oli hyvin lyhyt keskustelu, hovitoimittaja toteaa GB Newsille.
Williamin ystävät ovat paljastaneet, että pelkkä pikkuveljen nimen mainitseminen saa kruununperillisen lukkoon. Ja kun tulee hänen aikansa periä kruunu, ei William halua nähdä veljeään kruunajaisissa.
Rahaa palaa
Harryn ja Meghanin kevään 2018 häiden jälkeen on tapahtunut paljon.
– William ei olisi miljoonaan vuoteen uskonut Harryn jättävän velvollisuutensa ja lähtevän Yhdysvaltoihin rakentamaan elämää Hollywood-julkkiksena. Hän uskoo Meghanin olevan muutoksen takana, lähde kertoo Woman’s Day -lehdelle.

Lähipiirin mukaan William on alkanut epäillä veljensä taloudenhallintaa. Syyskuussa Harry täyttää 40 vuotta, jolloin hän saa yli kahdeksan miljoonan euron perintöosuutensa isoisoäitinsä kuningataräiti Elisabetin testamentista.
Williamin supistaan pelkäävän, että Harry tuhlaa perintönsä mennen tullen ylellisiin elämäntapoihinsa Kaliforniassa.
"Tarpeetonta ärsyttämistä"
Suuren vihan Williamissa on herättänyt Sussexin herttuaparin loukkaukset prinsessa Catherinea kohtaan.

Erityisen vaikea prinssin on antaa anteeksi tapaa, jolla Harry ja Meghan ovat puhuneet hänen vaimostaan haastatteluissa ja kirjoissa. Erityisesti häntä ärsyttää, että pariskunta puhuu julkisuudessa Walesin prinsessasta tämän lempinimellä Kate, vaikka Catherine on nimenomaan pyytänyt toisin.
– Se on tarpeetonta ja tahallista ärsyttämistä, sisäpiiriläinen toteaa Daily Beastille.