Mitä ihmettä? Prinssi Harry hämmensi käytöksellään – kuvat

Sisäpiirilähde uskoo tietävänsä syyn Harryn alakuloiselle käytökselle.
Prinssi Harry hämmensi käytöksellään kuninkaallisella kiertueellaan Kolumbiassa.
Vastikään Etelä-Amerikassa kiertänyt kuninkaallispari, prinssi Harry sekä hänen vaimonsa Meghan Markle, hämmensivät ristiriitaisella käytöksellään. Meghanin näyttäessä jatkuvasti iloiselta ja innostuneelta, Harry vaikutti reissun aikana suoraan sanoen kyllästyneeltä.

Edusti apeana
Silminnäkijöiden sekä The Sun -lehden toimittajan mukaan Harry vaikutti Kolumbian vierailun aikana jatkuvasti kyllästyneeltä.
Jatkuva hymy kasvoillaan edustanut Meghan intoutui jopa salsatunnelmiin, mutta tämäkään ei saanut Harrya innostumaan.
– Katsellessani pariskunnan nelipäiväisen Kolumbian-matkan kuvia, minusta näyttää siltä, että Harry on hyvin onneton mies, toimittaja toteaa kirjoituksessaaan.
Pariskunta oli Kolumbiassa maan varapresidentin, Francia Márquezin kutsumana. Kyseessä ei ole Harryn ensimmäinen visiitti, sillä hän vieraili maassa myös vuonna 2014.
Tarkkasilmäisimmät huomasivat Harryn käytöksessä kuitenkin suuren eron, sillä kymmenen vuotta sitten Harry iloitsi jännittävästä vierailusta silminnähden innostuneena.
Ikävöi hovia?
The Sun -lehden mukaan Harryn ystävä on paljastanut, että Harry on ollut jo pitkään alakuloisen oloinen. Ystävä kertoo edelleen saavansa viestejä Harrylta, ja väittää prinssin kaipaavan Britanniaa ja kuninkaallista hovia.
– Hän on päätynyt eristyksiin perheestään ja suurimmasta osasta vanhoja ystäviään.
– Kuka tahansa joka tuntee hänet, uskoo hänen haluavan olla täällä rakastetussa roolissa, kuten William ja Kate, brittiläinen ystävä kertoo.
Pariskunnalla on nykyisessä kodissaan Kaliforniassa vain pieni ystäväpiiri. Spekulaatiot käyvätkin kuumina, ja Harryn alakuloisen ilmeen uskotaan johtuvan tästä sekä kaipuusta hoviin.
Tammikuussa 2020 prinssi Harry ja herttuatar Meghan ilmoittivat aikeestaan jatkossa olla taloudellisesti riippumattomia hovista ja vetäytyivät roolistaan kuningashuoneessa. He muuttivat Kalifornian Los Angelesiin maaliskuussa 2020.
