Prinsessa Estelle 12 vuotta - Ruotsin hovilta täysin poikkeuksellinen reaktio!

Ruotsin prinsessa Estelle viettää tänään syntymäpäiväänsä.
Ruotsin prinsessa Estelle saavutti tänään perjantaina 12 ikävuoden rajapyykin. Juhlapäivän kunniaksi Ruotsin hovi julkaisi virallisella Instagram-tilillään suloisen videon synttärisankarista.
Videolla Estelle nauttii hiihtämisestä yhdessä pikkuveljensä prinssi Oscarin kanssa. Lumisissa maisemissa on touhunnut myös perheen Rio-koira.
Estelle nähdään videolla hymyileväisenä. Hän on nauttinut taukojuomaa kuksasta.
Videon saatetekstissä kerrotaan, että Estellen äiti, kruununprinsessa Victoria on kuvannut videon. Hovin sivuilla taustoitetaan, että kuvat ja videot on napattu tammi-helmikuun aikana.
Prinsessa Estelle täyttää 12 vuotta - näin hän on muuttunut

Poikkeuksellisen julkaisusta tekee se, että siinä on käytetty taustalla popmusiikkia. Estelle sivakoi ydysvaltalaisen Owl Cityn ja Carly Rae Jepsenin Good Time -kappaleen tahtiin.

Ruotsin hovin somepäivityksissä on harvemmin päälleliimattua musiikkia mukana - etenkään popmusiikkia.

Päivityksen kommenttikenttä on täyttynyt onnentoivotuksista Estellelle.
Estelle on kruununperimysjärjestyksessä seuraava äitinsä jälkeen.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel olivat tällä viikolla neljä päivää kestäneellä valtiovierailulla Yhdysvalloissa. Heidän odotetaan saapuvan tänään takaisin Tukholmaan juhlistaakseen Estellen synttäreitä perhepiirissä.