Prinsessa Estelle täyttää 12 vuotta - näin hän on muuttunut

Prinsessa Estelle täyttää 12 vuotta - näin hän on muuttunut

Kruununprinsessa Victorian esikoinen on ilahduttanut kansaa jo 12 vuoden ajan.

Mainos
Mainos päättyy

Ruotsissa on perjantaina 23. helmikuuta suuri juhlapäivä, kun prinsessa Estelle täyttää 12 vuotta. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoinen on kiertänyt edustustehtävissä läpi koko elämänsä.

Estellen syntymästä tiedotti ruotsalaisille vuonna 2012, kun ylpeä isä ilmoitti perheensä kasvaneen söpöllä, 51 senttiä pitkällä ja 3280 gramman painoisella pikkuprinsessalla.

Ristiäisiä juhlittiin toukokuussa vuonna 2012, ja prinsessa sai koko nimekseen Estelle Silvia Ewa Mary. Jo tuolloin Estelle osoitti olevansa suorastaan täydellinen kuninkaalliseen rooliinsa, kun hänet nähtiin kastetilaisuudessa rauhallisena ja jopa unisena.

Estelle kastettiin Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa 22. toukokuuta 2012.
Estelle kastettiin Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa 22. toukokuuta 2012.
Herkästi hymyilevä prinsessa oli tuttu näky monissa tapahtumissa jo taaperoiässä.
Herkästi hymyilevä prinsessa oli tuttu näky monissa tapahtumissa jo taaperoiässä.
Mainos
Mainos päättyy

Ensimmäinen virallinen edustustehtävä koitti jo vuonna 2014, kun 2-vuotias pikkuprinsessa pääsi avaamaan ristiäislahjaksi saamaansa satupolkua. Nimikkoherttuakunnassaan Itä-Götanmaalla sijaitsevaa polkua ihastellut Estelle kiinnitti erityisen paljon huomiota sen varrella olleeseen sammakkoon.

Prinsessa hoiti ensimmäiset viralliset edustustehtävänsä vain kaksivuotiaana.
Prinsessa hoiti ensimmäiset viralliset edustustehtävänsä vain kaksivuotiaana.
Satupolun sammakko oli 2-vuotiaan prinsessan mieleen.
Satupolun sammakko oli 2-vuotiaan prinsessan mieleen.

Vuosien saatossa Estelle on kerrasta toiseen osoittautunut kiinnostunut kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän on ilahduttanut kansaa vilkuttelemalla väkijoukoille, ja hänet nähdään lähes poikkeuksetta hilpeä virne kasvoillaan.

Prinsessa Estelle, prinssi Oscar ja isä harvinaisissa kuvissa - mutta mihin jäi Victoria?

Prinsessa Estelle on läpi ikänsä vaikuttanut olevan innoissaan julkisista tilaisuuksista ja väkijoukoista.
Prinsessa Estelle on läpi ikänsä vaikuttanut olevan innoissaan julkisista tilaisuuksista ja väkijoukoista.

Kruununprinsessa Victoria on kertonut toivovansa lastensa saavan elää mahdollisimman normaalia lapsuutta. Estelle ja pikkuveli prinssi Oscar käyvät yksityistä peruskoulua, ja kesäisin he pääsevät elämään vielä normaalia vapaampaakin elämää kuningasperheen perinteisessä kesäpaikassa Öölannissa.

Vuosien varrella Estellellä on ollut jo monia edustustehtäviä, ja esimerkiksi jo kymmenen vuotta vanha satupolku on hänelle yhä tuttu.

Mainos
Mainos päättyy
Estelle sai vuonna 2016 pikkuveljen, prinssi Oscarin.
Estelle sai vuonna 2016 pikkuveljen, prinssi Oscarin.
Kruununprinsessa Victorialla ja Estellellä nähdään usein suloisesti sävy sävyyn koordinoituja asuja.
Kruununprinsessa Victorialla ja Estellellä nähdään usein suloisesti sävy sävyyn koordinoituja asuja.

Kuningatar Silvia on paljastanut Estellen taitavan myös monia kieliä; saksalaislehti Bildin mukaan kuningatar kertoi viime vuonna prinsessan kirjoittavan jo hyvää englantia tekstiviesteissään.

Estelle on äidistään Victoriasta heti seuraavana kruununperimysjärjestyksessä. Hän tulee siis nousemaan kuningattareksi äitinsä jälkeen.

Tiesitkö? Prinsessa Estellen kummitäti nousi kuningattareksi Tanskassa - näin läheistä sukua kuninkaaliset ovat

Prinsessa on vielä 11-vuotiaanakin edustanut poikkeuksetta iloisena.
Prinsessa on vielä 11-vuotiaanakin edustanut poikkeuksetta iloisena.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan