Prinsessa Catherine jakoi poikkeuksellisen kuvan Williamista – faneilta vahva reaktio

Prinssin poikkeuksellinen kuva on herättänyt kuningasperheen faneissa voimakkaita tunteita.
Walesin prinssi William täyttää perjantaina 21. kesäkuuta 42 vuotta. Kuten tavallista, kuningasperheen jäsenet juhlistavat tulevan kuninkaan syntymäpäivää myös sosiaalisessa mediassa.
Prinssi Williamilla ja prinsessa Catherinella on yhteinen Instagram-tili, jolle jaetaan heidän omia työ- ja perheuutisiaan; esimerkiksi Catherinen tiedotteet syöpähoitoja koskien on jaettu kyseiselle tilille.
Perjantaina tilille jaettiin myös varsin poikkeuksellinen kuva Williamin syntymäpäivän kunniaksi. Kuvassa prinssi ja perheen kolme lasta, prinssi George, 10, prinsessa Charlotte, 8 ja prinssi Louis, 5 on kuvattu ilakoimassa hiekkarannalla.
– Hyvää syntymäpäivää isi, me kaikki rakastamme sinua niin paljon, kuitataan kuvan yhteydessä. Kirjoituksen on signeerannut prinsessa Catherine C-kirjaimella, ja lisännyt perään briteissä pusua symboloivan x-kirjaimenkin.
Kuva on hyvin kaukana perinteisestä, virallisesta synttäripönötyksestä, jollaisia kuninkaallisista yleensä nähdään, ja se onkin otettu prinssiparin someseuraajien keskuudessa vastaan suurella ilolla.
– Paras kuninkaallinen kuva ikinä! kailottaa eräs ilmeisen ilahtuneena totutusta poikkeavasta kuvasta.

– Onpa ihastuttava kuva Williamista ja lapsista, hehkuttaa toinen, ja onnittelee prinssiä.
Moni muukin kiittelee perhettä siitä, että prinssistä ja lapsista jaettiin näinkin luonnollinen ja iloinen kuva monien virallisempien poseerausten sijaan.
Kuvan kerrotaan olevan innokkaasti valokuvausta harrastavan prinsessa Catherinen ottama. Perheen Instagramiin julkaistiin toinenkin kuva samoista rantamaisemista hiljattain isänpäivän kunniaksi. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kuvat on napattu eri päivinä, sillä lapsilla ja prinssillä on kuvissa yllään eri vaatteet.