Näissä ökyhotelleissa kuninkaalliset yöpyvät oikeasti – hinta huimaa päätä

Näissä ökyhotelleissa kuninkaalliset yöpyvät oikeasti – hinta huimaa päätä

Jos haluaa yöpyä kuninkaallisen tapaan, joutuu pulittamaan pitkän pennin.

Mainos
Mainos päättyy

Erilaiset edustustehtävät vievät kuninkaallisia ympäri maailman. Kuninkaallisten toimenkuvaan kuuluu siis paljon matkustelua. Ihan missä tahansa mörskässä ei kruunupäiden kuitenkaan sovi yöpyä.

Dailymail -lehti listasi etenkin brittikuninkaallisten suosiossa olevat hotellit. Jos siis halajat monarkkimaiseen majoitukseen, seuraavat paikat antavat siihen mahdollisuuden.

The Carlyle, New York

Manhattanin ökyalueella sijaitseva The Carlyle on niin kuninkaallisten, poliittikkojen kuin muidenkin julkkisten suosima piilopaikka. Hotellia kutsutaankin lisänimellä "Salaisuuksien palatsi." 

Mainos
Mainos päättyy

Aivan Central Parkin läheisyydessä sijaitsevassa hotellissa ovat yöpyneet niin Michael Jackson kuin Steve Jobskin. Edesmennyt prinsessa Diana puolestaan majoittui siellä hänen ja Kuningas Charlesin eron aikaan. Dianan on kerrottu varanneen käyttöönsä yli 1800 neliön sviitin hotellin yläkerroksista.

Prinsessa Diana kuvattiin poistumassa The Carlyle -hotellista vuonna 1995.
Prinsessa Diana kuvattiin poistumassa The Carlyle -hotellista vuonna 1995.

Myös Dianan perheenjäsenet ovat viihtyneet samaisessa hotellissa. Prinssi William majoittui siellä vaimonsa prinsessa Catherinen kanssa vuonna 2014.  Niin ikään prinssi Harry valitsi The Carlylen majapaikakseen vieraillessaan New Yorkissa 2021 herttuatar Meghanin kanssa. 

Ökyhotellissa on 192 huonetta, mukaanlukien 92 sviittiä. Kesäkuukausina huoneen saa varattua itselleen edullisimmillaan lähemmäs 700 eurolla.

The Mark, New York

The Markia on luonnehdittu New Yorkin rohkeimmalla tavalla ylelliseksi hotelliksi. Edellä mainitun kilpailijansa tapaan, myös The Markin suurilta parveketerasseilta on suorat maisemat keskuspuistoon.

Mainos
Mainos päättyy

The Markin kattohuoneisto on koko Yhdysvaltojen suurin. Yli 900 neliömetrin sviitissä järjestettiin muun muassa herttuatar Meghanin vauvajuhlat vuonna 2019. Yksi yö ökysviitissä kustantaa yli 70 tuhatta euroa. 

The Stafford, Lontoo

Kuninkaallisten suosimia majoituspaikkoja löytyy muualtakin kuin Yhdysvalloista. The Stafford -hotelli on aivan Buckinhamin palatsin läheisyydessä Lontoossa. Keskeisen sijaintinsa takia hotellissa ovatkin majoittuneet lukuisat aateliset. 

Stafford -hotellin Mews -sviitti.
Stafford -hotellin Mews -sviitti.

Hotelli on etenkin prinsessa Annen tyttären, kenttäratsastaja Zara Tindallin suosiossa. 

Kolmessa rakennuksessa toimiva The Stafford kuvailee tarjoavansa ajatonta luksusta. Se onkin rakennettu jo 1600 -luvulla. Halvimmillaan hotellissa majoittuu noin 600 eurolla.

Mainos
Mainos päättyy

The Goring, Lontoo

Tämä perheomisteinen luksushotelli on ollut kuninkaallisten ja muiden merkkihenkilöiden suosiossa jo yli sata vuotta. 

Edesmennyt kunigatar Elisabet toinen nautti äitinsä kanssa hotellin tarjoamaa herkkuannosta, johon sisältyy hummeria ja munia. Sitä tarjoillaan vielä tänäkin päivänä. Ei ihme, että ravintolalle on myönnetty Michelin tähti.

Täällä prinsessa Catherine yöpyi ennen avioliittoaan prinssi Williamiin.
Täällä prinsessa Catherine yöpyi ennen avioliittoaan prinssi Williamiin.

Myös prinsessa Catherine on nauttinut hotellin palveluista. Hän yöpyi The Goringissa häitään edeltävän yön yhdessä äitinsä ja Pippa-siskonsa kanssa. 

Ohutlompakkoiselle tämä majapaikka ei sovellu. Edullisimmillaankin yö The Goringissa maksaa yli tuhat euroa. 

Penolva, St. Mawes, Cornwall

Cornwallin kreivikunnassa siaitseva Penolva rakennetiin 1960-luvulla. Se tarjoaa mahdollisuuden yksityiseen majoitukseen. 

Tässä neljän makuuhuoneen talossa ovat majoittuneet muun muassa kuningatar Elisabet toinen, kuningataräiti sekä prinsessa Margaret. Niin ikään prinsessa Diana poikineen on majoittunut Penolvan huvilalla. 

Penolvan viikkohinnat lähtevät yli 5000 eurosta ylöspäin. 

Soho Farmhouse, Oxfordshire

Soho Farmhouse tarjoaa majoitusta ekslusiivisesti klubin jäsenille. Jäsenyys maksaa alkaen 200 euroa kuukaudessa. 

Klubi on ruraalin sijaintinsa ja luksuspalvelujensa ansiosta monien julkkisten suosiossa. Myös herttuatar Meghan järjesti 2018 polttarinsa Oxfordshiren maaseudun rauhassa. 

Soho Farmhousesta löytyy muun muassa navettaan rakennettu kylpylä. Lisäksi sen tarjontaan kuuluu höyrysauna, jäähuone sekä lukuisia muita hyvinvointiin ja rentoutumiseen liittyviä palveluja. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan