Norjan hoviin naiva Durek Verret podcastissa: "Meitä kohdeltiin Tanskan hovissa rasistisesti"

Kuun lopussa prinsessa Märtha Louisen kanssa naimisiin menevä šamaani Durek kertoo shokkikeskustelusta kuninkaallisessa seurueessa.
Norjan prinsessa Märtha Louisen tuleva sulhanen Durek Verret, paukautti viime viikolla suoraa puhetta paikallisessa Stavrum & Eikeland -podcastissa hovissa kokemastaan rasismista.
Jaksossaan Durek kertoo hänen ja Märtha Louisen joutuneen Tanskan hovissa huonosti kohdelluksi ja rasistisen keskustelun keskelle. Loukkaus on tapahtunut hänen mukaansa häiden aikana Tanskan hovissa.
Šamaani haukkuu podcastissa myös koko norjalaismedian muuta maailmaa kunniattomammaksi.
Norjassakin rasistisia kommentteja
Koko Norjaa Durek ei halua moittia rasistiseksi. Sen sijaan esimerkiksi Märtha Louisen vanhoista ystävistä on löytynyt ihmisiä, jotka ovat Durekin mukaan leimanneet hänet huumediileriksi ihonvärinsä ja varakkuutensa yhdistelmän vuoksi.
– Eivät kaikki silti ole rasisteja, eikä jokainen, joka ei pidä minusta, ole rasisti. Jotkut eivät vain tykkää siitä, mitä sanon. Toisille taas olen ehkä vähän outo, eivätkä he oikein tiedä, miten suhtautua, Durek pohtii.
Hän kuitenkin kertoo esimerkin. Yksityisillä illallisilla hänen ja Märtha Louisen vanhempien ja läheisten kesken yksi tarjoilijoista joutui poistumaan sairastuttuaan kesken illan. Durek kertoo ottaneensa vesikarahvin ja tarjonneensa kaikille vettä tarjoilijoiden ollessa kiireisiä.
– Silloin yksi vieraista sanoi: "No tätä hommaahan sinun pitäisi täällä tehdä!" ja useat pöytäseurueessa nauroivat. Perheeni sanoi myöhemmin minulle, että tuo oli rasistista, ja lisäksi kyllä Märtha Louisen vanhemmat olivat huomanneet rasismin ja näyttivät, etteivät pitäneet siitä. Mutta sellaista energiaa ei silti haluaisi ympärilleen, Durek kertoo.
Hän korostaa, että Märtha Louisen lähiperhe on ollut aina avoin häntä kohtaan, eikä huomauttaja kuulunut kuninkaalliseen perheeseen tai suoraan hoviin.
Jotain mätää Tanskan maassa
Huonoja kokemuksia hovipiireissä on silti Durekille sattunut eteen hänen osallistuessaan Norjan hovin vieraana tai seurueessa muihin hovitilaisuuksiin.
– Jätetään tarkempi kuvailu siihen, että mauttomia tilanteita on koettu, hän aloittaa.
Hän kertoo, miten Tanskassa pidettyjen kuninkaallisten häiden illallisseurueessa nimeämätön henkilö totesi hänelle, että Durekin perhe on varmaankin heikko, koska ovat kasvattaneet lapsensa "noin hyville etikettitavoille". Vieraan mukaan tavoitteena on varmaan "saada sinut sekoittumaan joukkoon, kun tiedät, ettet kuulu tänne ja tulet muualta."
Lausuja ei tälläkään kertaa kuulunut hoviin, vaan oli vieraana lähipiiristä.
– Se joka tapauksessa sattui. Heti sen jälkeen halusimme Märtha Louisen kanssa lähteä. Olen kuitenkin hyvätapainen ja halusin kätellä tämänkin henkilön, mutta hän ilmaisi, ettei aikonut koskettaa "sinun kaltaisiasi". Vstasin, että se on harmi, mutta hyvää illanjatkoa, ja sitten poistuimme paikalta.
Durek: Vain Norjassa on huono media
Podcast-haastattelussa Durek kertoo, ettei ole samaa mieltä yleisen väitteen kanssa, että Norjassa media on yleensä aivan kunniallista moneen muuhun maahan verrattuna.
– Olen asunut Italiassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Alankomaissa, Israelissa, Palestiinassa... Kaikkialla maailmassa olen ollut mediassa, mutta missään muualla ole ollut tällaista. Muualla media on suhtautunut niin, että istutaan alas ja tutustutaan tähän kaveriin. Paitsi täällä [Norjassa].
– Esimerkkinä kerron kirjani käsittelystä Norjassa: se luettiin, ja siitä ei sanottu mitään positiivista. Ei yhtään mitään. Kaikki, aivan kaikki huomio oli yhdessä asiassa ja siitä tehdyssä tulkinnassa. Meillä Yhdysvalloissa ei tehdä niin. Siellä otetaan vain se asia ja laitetaan sellaisenaan lehteen, Durek esittää näkemyksenään.
Hän viittaa vuonna 2019 julkaistuun kirjaansa.
Alkuperäinen kustantaja jätti teoksen julkaisematta, ja se julkaistiin pienkustantamon kautta. Kohu nousi epätieteellisistä terveysväitteistä, kuten ajatuksesta lasten syövän aiheutuvan siitä, että onneton lapsi haluaa sen.
Epätieteellinen väite tyrmättiin terveydenhoidon ammattijulkaisussa, sanomalehdissä ja myös muualla Euroopassa.