Näitä koruja prinsessa Madeleine suosii! Kalleimmat maksavat tuhansia, halvimmat saa omakseen jopa ketjuvaatekaupasta
Prinsessa Madeleinen kokoelmassa on asusteita parinkympin rannekoruista aina kymppitonnien arvoisiin kelloihin.
Muodikkuudellaan usein säväyttävä prinsessa Madeleine tunnetaan siitä, ettei hän hätkähdä suuriakaan hintalappuja tyyliinsä sijoittaessaan. Hänen vaatekaappinsa koostuu lukuisista luksusbrändien vaatekappaleista, eikä trendi poikkea asusteidenkaan kohdalla.
Jotkut Madeleinen yllä nähdyistä koruista osuvat kuitenkin yllättäen jopa tavallista palkkatyötä tekevän budjettiin. Esimerkiksi merkiltä Alex and Ani ostettujen käsikorujen hinta on alle 30 euroa. Prinsessa suosi merkin käsikoruja vuonna 2010.
Halvasta päästä on myös H&M:n korvikset, jotka prinsessan asua on nähty koristavan. Ruotsalaismerkki on myös muiden Ruotsin kuninkaallisten suosiossa. Madeleinella on nähty myös Zarasta hankittuja asusteita.
Pelkkää rihkamaa prinsessa ei kuitenkaan ylleen valitse korujakaan katsellessaan; esimerkiksi Asha-merkkiset Carlotta.korvikset ovat arvoltaan 277,95 euroa. Samassa hintaluokassa liikkuvat myös Bgo & Me:n sekä
Madeleine suosii tunnettuja merkkejä myös aurinkolaseissaan. Hänen päässään on nähty esimerkiksi Banana Republicin aurinkolasit; lasien hinta on vajaat 150 euroa.
Lehtiväite: Prinsessa Madeleine yksin ja hylättynä – lähipiirilähteeltä surullinen paljastus
Jos joidenkin korujen hinta on kohtuullinen tai jopa maltillinen, löytyy korulippaasta myös koruja, joiden arvo on hurja. Esimerkiksi monen julkkiksen ja kuninkaallisen suosima Cartierin Love-rannerengas on hinnaltaan järisyttävät 8250 euroa, ja Madeleinen kokoelmaan niitä mahtuu jopa kaksi kappaletta.
Madeleine on edustanut myös Cartierin rannekello kädessään. Cartierin suorakulmaisten Tank-kellojen hinnat liikkuvat 4000 ja 127000 euron välillä, ja Madeleinen kristallein koristeltu yksilö tuskin on halvimmasta päästä.
Totuus prinsessa Madeleinen jalkateristä paljastui - kuva
Kellokokoelmasta löytyy myös muun muassa noin tonnin luokkaa oleva Hamiltonin rannekello sekä samassa hintaluokassa myytävä Omega.
Näiden lisäksi Madeleinella on kaikkiaan kolme Rolexia. Luksusmerkki on suosittu ökyrikkaiden keskuudessa ja esimerkiksi arvokkaiden urheilukisojen palkintona.
Ruotsin kuninkaalliset suosivat usein myös pohjoismaista muotia ja ruotsalaisia suunnittelijoita. Yksi Madeleinen kokoelmassa pitkään pysynyt esimerkki pohjoismaisesta työstä on W.A. Bolinin korvakorut, joiden arvo on noin 1500 euroa.
Madeleine on käyttänyt hempeän vaaleanpunaisia korviksia moneen otteeseen, esimerkiksi vuonna 2011 valtiopäivien avajaisissa.
Lähde: UFO No More