Muistatko vielä Märtha Louisen shamaanirakkaan? Tältä parin elämä näyttää nyt

Märtha Louise ja Durek elävät luksuselämää, vaikka kuninkaalliset rahahanat ovatkin kiinni.
Henkimaailman bisneksiin keskittyvä Norjan prinsessa Märtha Louise, 52, on kruununprinssi Haakonin isosisko. Hän on kihloissa norjalais-amerikkalaisen shamaanin Durek Verrettin kanssa.
Pari aloitti seurustelun vuonna 2019, ja Märtha Louisen uudet bisnekset ovat saaneet osakseen valtavan määrän julkisuutta Norjassa. Hän on esimerkiksi perustanut enkelikoulun, joka jouduttiin kuitenkin sulkemaan.
Märtha Louise väittää, että hänellä on kyky kommunikoida enkeleiden kanssa. Hän kertoo myös olevansa selvänäkijä. Uskomukset ovat saaneet osakseen pääosin kritiikkiä norjalaisilta.

Liikemies-shamaani Durek puolestaan kommunikoi monenlaisten henkien kanssa, harjoittaa muinaista lääketiedettä ja omistaa medaljongin, joka karkoittaa raskaita energioita, loitsuja ja pimeyttä.
Pariskunnan yhteisten bisneksien osoittauduttua ristiriitaisiksi Norjan kuningashuoneen tieteeseen ja länsimaiseen lääkärihoitoon luottamisen kanssa, päädyttiin prinsessa vapauttamaan kuninkaallisista velvotteistaan.
Kun Märtha Louise ja Durek ilmoittivat naima-aikeistaan, vastasi kuningas kuitenkin ystävällisesti, ja totesi ottavansa Durekin ilolla osaksi perhettään. Avioliiton myötä Durekille ei tule titteliä eikä kuninkaallisia velvollisuuksia.
Aiemmin tänä syksynä onnellinen kihlapari kertoi, että hääpaikaksi on valikoitunut Geirangerin vuoristoinen kylä. Häitä tullaan viettämään 31. elokuuta 2024, ja kustannukset ovat kokonaan parin itsensä vastuulla.
Märtha Louise ja Durek ostivat hiljattain myös ensimmäisen yhteisen kotinsa Oslon lähellä sijaitsevalta Bærumin ökyalueelta.
Norjan kohuprinsessan kuopusta juhlittiin – kuningas Harald toipui sopivasti
Pari viettää tällä hetkellä Durekin syntymäpäiväviikkoa Kaliforniassa. Viikon aktiviteetteihin on kuulunut muun muassa Märtha Louisen pilotoima helikopterilento Catalinan saarelle sekä Stevie Wonderin konsertti ja bäkkäritapaaminen.
Viimein Märtha Louise järjesti Durekille yllätysjuhlat, joissa paikalla ollut muusikko kirjoitti laulun Durekin energioiden pohjalta.