Märtha Louise avautui arvoistaan: Aiheutin valtavan paskamyrskyn

Norjan kuninkaallinen perhe ei ymmärrä prinsessa Märtha Louisen henkisiä oppeja, mutta hyväksyy ne.
Huhtikuussa Norjan prinsessa Märtha Louise hermostui kotimaansa medialle, kun julkisuuteen valui yksityiskohtaista tietoa hänen ja kihlattunsa, šamaani Durek Verrettin elokuisista hääjuhlista. Tuolloin pariskunta vannoi, etteivät he hiiskuisisi sanaakaan medialle ennen papin aamenta.
– Tiedämme, että lehdistö kertoo meistä häiden lähestyessä valheita. Häihin asti asetamme etusijalle henkisen hyvinvoinnin ja rakkauden toisiamme kohtaan, prinsessa ilmoitti alkukeväästä sosiaalisessa mediassa.
Toisin kävi, sillä toukokuun lopulla Sveitsissä konferenssimatkalla ollut Märtha Louise antoi haastattelut kahdelle sveitsiläislehdelle Blickille ja 20 Minutenille, joissa hän kertoo kuninkaallisen perheen kuulumisista, sulhasestaan, henkisyydestään ja kohtaamastaan kritiikistä.

Kiitollinen siniverisyydestä
Märtha Louise myöntää, että siniverisyyden takia hän on joutunut teini-iästä lähtien kestämään negatiivisuutta. Loppupeleissä kuninkaalliseen perheeseen kuuluminen on kuitenkin plussaa, ja tästä syystä hän ei kaipaa taviselämää.
– Olen onnekas voidessani jakaa viisauttani ja tietoisuuttani. Voin tehdä maailmalle hyvää olemalla minä ja kuulumalla perheeseen, johon synnyin, prinsessa toteaa.
Kaksi vuotta sitten Märtha Louise luopui kuninkaallisista tehtävistään. Tällä muutoksella hovi veti selvän rajan prinsessan liiketoimien ja kuningashuoneen välille.
– Rehellisesti sanoen elämäni ei ole juurikaan muuttunut. Olin jo silloin kiireinen Hést-muotibrändini ja podcastini kanssa. On hienoa, että meillä on paikka, jossa puhua henkisistä asioista.

Rakkaus enkeleihin
Vuonna 2007 Märtha Louise perusti enkelikoulun. Tästä aiheutuneen skandaalin keskellä kuninkaallinen perhe suhtautui avoimesti prinsessan henkisyyteen.
– Perheeni ei ymmärrä sitä mutta hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Enkelikoulustanousi valtava paskamyrsky. Kaikki historioitsijat, kirkko, psykiatrit ja liike-elämän edustajat vastustivat minua. Jos joku ei pidä puheistani, hänen tulisi sulkea korvansa. Jokainen valitsee oman polkunsa, ja sitä tulee kunnioittaa, Märtha Louise sanoo.
Märtha Louise rakastaa käydä keskusteluja enkelten kanssa.
– Olen ollut henkinen niin kauan kuin muistan. Jo lapsena puhuin puille ja kukille. Sain niistä voimaa.
Tyyris henkisyyden kurssi
Kaksipäiväisessä konferenssissa Sveitsissä Märtha Louise opetti hengellisen polun mahdollisuuksista henkiseen ja ammatilliseen menestykseen. Koska hän ei saa esiintyä prinsessan arvonimellä, esiteltiin hänet yleisölle pelkällä etunimellä.
Tapahtuma sisälsi työpajoja, joogaa, kylpyläpalveluja ja Märtha Louisen puoli tuntia kestäneen luennon. Osallistumismaksu oli 2 500 euroa. Tilaisuus oli loppuunmyyty.