Sisarukset järkyttyivät: Durek Verrettin äidiltä hurja lausunto – poika aivopesi Märtha Louisen

Durekin sisko kertoo oksentaneensa luettuaan artikkelin.
Norjan prinsessa Märtha Louisen kihlattua, šamaani Durek Verrettiä on arvosteltu julkisuudessa useita kertoja hänen hyvin kiistanalaisten lausuntojensa tähden, joiden takana myös prinsessa on seissyt. Pariskunnan ulostulot aiheuttivat lopulta sen, että Märtha Louise vapautettiin kuninkaallisista titteleistään vuonna 2022.
Esimerkiksi joulukuussa 2023 Durek julkaisi videon, jolla jakoi vinkkejä lasten kasvatukseen. Hänen mukaansa huutavan tai aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen on voinut vallata jokin "olento". Durekin mukaan kiukuttelun saa loppumaan, kun lasta pitelee paikoillaan, katsoo häntä silmiin ja sanoo "sinulla ei ole voimaa täällä. Olet heikko olento, ja lähetän sinut valoon. Syvälle valoon.
Oksensi luettuaan artikkelin
Myös Durekin oma äiti Veruschka Urquhart on kritisoinut poikaansa rankoin sanankääntein. Hän esimerkiksi varoitti Se og Hør -lehden haastattelussa kaikkia norjalaisia pojastaan, ja sanoi tämän aivopesseen Märtha Louisen.
Lapset Angelina Verrett ja Brandon Clarke eivät allekirjoita äitinsä väitteitä.
– Kuka voisi saada äidin tekemään jotain tällaista? Angelina ihmetteli ja kertoi oksentaneensa luettuaan artikkelin.
Lapset syyttävätkin Se og Høriä siitä, että lehti olisi maksanut Veruschkalle haastattelusta. Asian kieltävä äiti on tehnyt pojastaan useita haastatteluja lehdelle.
VG pyysi äidiltä haastattelua, mutta hän kieltäytyi vedoten tekemäänsä sopimukseen Se og Hørin kanssa.
– Työskentelen suoraan heidän kanssaan, sanoi äiti.
Itse prinsessa Märtha Louise on myös kommentoinut Se og Hørin toimintaa.
– He hyödyntävät heikkoja ihmisiä ja antavat heille rahaa saavuttaakseen jotain mitä he haluavat. He eivät välitä, jos perheet hajoavat. He haluavat vain tarinan, ja se on epäeettistä ja melko järkyttävää, hän sanoo VG:lle ja sanoo, että lehti käy jonkinlaista kostoretkeä Durekia vastaan.
Toimittaja Ulf André Andersen väittää kuitenkin, että prinsessan väitteet eivät pidä paikkaansa.
– Agendamme on yksinomaan välittää uutisia kuninkaallisista ja heidän perheistään lukijoillemme.

Häät uhattuna
Märtha Louisen ja Durekin on tarkoitus astua avioon 31. elokuuta. He joutuvat pulittamaan juhlat omasta pussistaan Märtha Louisen luovuttua kuninkaallisista velvollisuuksistaan, ja täten myös hovin tarjoamasta budjetista.
Hääsuunnitelmia varjostaa kuitenkin Durekin heittelevä terveydentila. Henkevin toimin parantumiseen uskova Durek on joutunut turvautumaan munuaisongelmissaan pitkiin dialyysijaksoihin, ja kaipaa myös munuaissiirtoa.
Se og Hørin monivuotinen kuninkaallistoimittaja Ander Johan Stavseng uskookin, että Durekin terveys saattaa asettaa koko hääjuhlat vaaraan.