Kuningas Kaarle Kustaa ikuistettiin otsikoihin päätyneellä sängyllä

Kuningas on olympiareissullaan tutustunut urheilijoiden elämään tarkasti.
Pariisin olympiakisojen katsomossa on nähty monia kuninkaallisia. Maitaan kannustamassa ovat käyneet esimerkiksi Espanjan kuningas Felipe, Norjan kruununprinssi Haakon sekä Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa.
Kukin monarkki on uppoutunut Olympiakylävierailulla itseään kiinnostaviin asioihin, tavannut maansa urheilijoita ja levittänyt ympärilleen kannustavaa ilmapiiriä.
Kuningas Kaarle Kustaa pääsi tutustumaan Olympiakylän Ruotsin asuntoihin läheltä, ja hänelle esiteltiin myös makuuhuoneet. Kuninkaalliselle Instagram-tilille jaettiin kuvasarja, jonka ensimmäisessä kuvassa kuningas virnistää kameralle Olympiakylän pahvisängyssä.
Kohusängyt
Sängyt nousivat otsikoihin, kun niiden kerrottiin olevan rakenteeltaan heppoisia. Maailmalla spekuloitiin, oliko heppoisuus kenties osaltaan järjestäjien keino ehkäistä seksin harrastamista kisojen aikana.
Spekulaatio tyssäsi lyhyeen, kun esimerkiksi brittiuimahyppääjä Tom Daley esitti sängyllään sen verran hurjia jumppaliikkeitä, ettei niiden kestävyydestä jäänyt epäilyjä. Hymystä päätellen myös Kaarle Kustaa totesi sängyt toimiviksi ainakin istuskeluun.
Julkaisun kahdessa muussa kuvassa kuninkaan seurana hymyilee ruotsalaisia urheilijoita, kuten kiekonheittäjä Daniel Ståhl. Kaksi metriä pitkän ja huiman lihaksikkaan urheilijan vieressä Kaarle Kustaa jää kevyesti päätä lyhyemmäksi.
– Kuningas vieraili eilen Olympiakylässä Saint-Denisissä. Paikalla hänet ottivat vastaan monet olympiaurheilijat, jotka näyttivät hänelle esimerkiksi makuuhuoneet ja yhteistilat, julkaisun ohessa kerrotaan.
Onnitteli voittajaa
Olympiavisiitillään Kaarle Kustaa on ehtinyt myös onnittelemaan sekä kultaa vienyttä että maailmanennätyksen tehnyttä Armando Duplantista. Amerikanruotsalainen seiväshyppääjä ihastutti olympiakansaa rynnistämällä katsomossa olevan tyttöystävän luo heti maailmanennätyksen tehtyään.
Malli Desiré Inglander jakoi videon, jossa hehkutti kultansa suoritusta. Monien huomio kiinnittyi siihen, että Armando oli hädin tuskin ehtinyt laskeutua ennen kuin riensi jo pää kolmantena jalkana Desirén syleilyyn.