Kruununprinsessa Victoria pukeutui kevään herkullisimpaan väriin – kuvat
Suomalainen katseenkääntäjätakki sai ruotsalaismedian innostumaan. Hintalappu ei vaadi kuninkaallisia tuloja.
Ruotsin seuraava hallitsija, kruununprinsessa Victoria, 46, poikkeaa tyyliltään edukseen tavallisista keski-ikäisistä perheenäideistä. Toki siihen on aivan toisenlaiset resurssitkin.
Tiistaina (12.3.) vietetyillä Victorian nimipäivillä kuninkaallinen perijäperhe hurmasi ruotsalaistyylisen hillityillä mutta samaan aikaan kepeillä asuillaan.
Aivan erityisesti median ja kuvaajien linssiin jäi kruununprinsessan puolipitkä villakangastakki. Lantiolta vyötetty takki luo rentoa tunnelmaa kahdella piirteellään.
Prinsessa Estelle lainasi äitinsä asustetta - herttaiset kuvat
Ensimmäinen niistä on takin mitoitus. Takissa kaikki on vähän suurta, melkein, mutta ei ihan roikkuvaa. Hihojen mitta, kaulusten koko, hartioiden pudotus ja pituus sekä takin mitta lantiolta - siinä mitoituksen huomaa tavasta, jolla laskostuu juuri oikein ilman että vyö kuitenkaan rutistaa takkia. Oversize-tyyli luo mielikuvan aivan vähän boheemista tunnelmasta muuten jopa liian hienon takin tyylissä.
Toinen Vickanin valitseman takin lumoa piirre on sen väri. Takki ei ole vain sininen, vaan juuri ainoan oikean vaalean sininen niin, että vaate erottuu mutta tekee sen silti hyvin charmantisti. Värin keväisyys tuo tietysti lisää iloa maaliskuun välillä pistäviin tuuliin. saarille rakennetussa Tukholmassa.
Pisteenä iin päällä, Victorian täydellinen takki on tietysti suomalaista syntyä. Alle kuuden sadan euron hintainen takki on suomalaisen Andiata-muotitalon mallistoa. Andiatan konttori ja design-studio sijaitsee Helsingissä maanläheisessä Vallilan kaupunginosassa.
Andiata on ennestäänkin Ruotsin hovin naisille tuttu merkki. Suomalaisen, 1980-luvulla perustetun firman asuja on Kauppalehden mukaan nähty heidän yllään takeista mekkoihin ja neulepaitoihin.
Myös ruotsalainen Expressen on noteerannut eilisen takin ja esitellyt sen hintalappujaan myöten. Lehden terminologiassa hypnoottinen väri on nimeltään hyasintinsininen.
Kuninkaallisittain mitattuna kuudensadan Andiata-luomus on halppistakki. Tietysti Ruotsin hovissa ollaan montaa muuta maata järkevämpiä, ja niin luksus- kuin tavisvaatteetkin kiertävät tilaisuudesta toiseen, mitä ennen aikaan ei olisi katsottu hyvällä.
Meghanin hillitön vaateralli: kolmen päivän garderobi 50 000 €
Tämä takki nähtiin ennen Vickanin nimppareita viimeksi hänen yllään perin tärkeässä ja aivan toisen sävyisessä tilaisuudessa.
Siinä missä nimppareilla juhlitaan keveästi toisen luokan henkilökohtaista merkkipäivää, oli Victorian viimeksi tätä käyttäessä valtiollinen merkkihetki: Ruotsi liittyi maanantaina (11.3.) Natoon.
Takki on ollut Expressenin mukaan kuitenkin Victorian yllä jo yli vuosi sitten.
Svensk Damtidning luonnehti voittajavaatteen väriä tammikuussa 2023 niin ikään perin ylistävin sanoin.
- Tähän väriin pukeutuvat periaatteessa kaikki tänä keväänä. Vaikka väri onkin pop, se on silti hyvin klassinen, lehti analysoi.