Kiukkuinen prinsessa Madeleine sonnustautui keväisiin väreihin - hämmentävät kuvat!

Kiukkuinen prinsessa Madeleine sonnustautui keväisiin väreihin - hämmentävät kuvat!

Prinsessa Madeleine vaikutti kärttyiseltä, vaikka sää ja kevättyyli olivatkin mitä hurmaavimmat.

Mainos
Mainos päättyy

Vaikka Ruotsin prinsessa Madeleine, 41, ei järin usein edustakaan kuninkaallisissa tapahtumissa, on hän tuttu näky Floridassa, jossa hän vielä hetken aikaa asuu perheensä kanssa.

Prinsessa bongattiin tiistaina 13. helmikuuta Miamissa. Hän saapui hienostuneeseen meksikolaisravintola Kokoon lounastamaan ystäviensä kanssa.

Parkkipaikalle kurvattuaan Madeleine poistui autosta yllään hempeän keväinen pusero ja farkut.  Jalkaan hän oli valinnut avonaiset, matalakorkoiset sandaalit. Siistin ja hempeän asun täydensi vaaleanpunainen käsilaukku ja avoimena hulmuavat hiukset.

Kyseessä saattoi olla esimerkiksi syntymäpäivälounas tai muu merkkipäivä, sillä kantamuksinaan Madeleinella oli laukun lisäksi useampi ystävänpäivän väriteemaan sointuva lahjapussi.

Mainos
Mainos päättyy

Autosta jalkauduttuaan Madeleine kiskaisi äkkiä päähänsä myös peittävät aurinkolasit. Hilpeästä asustaan ja ilmeisen viihdyttävistä lounassuunnitelmista huolimatta prinsessa näytti olevan liikkeellä kiireessä ja harvinaisen turhautuneen näköisenä.

Synkät pilvet leviävät prinsessa Madeleinen liiton ylle - Näin Chris selittää, miksei heitä nähdä yhdessä

Prinsessa näytti olevan liikkeellä poikkeuksellisen kiukkuisena.
Prinsessa näytti olevan liikkeellä poikkeuksellisen kiukkuisena.

Kenties yleensä aurinkoisena nähtyä prinsessaa ärsytti valtava kantamuksien määrä tai Floridan häikäisevä aurinko.

Tunnelmallisen ravintola Kokon annokset ovat tyypillistä hintaluokkaa meksikolaiselle ruualle; tacot ja muut perinneherkut maksavat 20-30 dollaria annosta kohden, ja cocktailit ovat 16 dollarin kieppeillä.

Madeleinen voi uskoa hyödyntävän tällä hetkellä viimeisiä mahdollisuuksia lounashetkiin ja ajanviettoon jenkkiystäviensä kanssa, sillä hänen odotetaan palaavan Ruotsiin piakkoin.

Prinsessa ja hänen puolisonsa Chris O'Neill ovat asuneet enimmäkseen ulkomailla koko suhteensa ajan. Floridassa he ovat pysyneet vuodesta 2018. Perheeseen kuuluu myös kolme lasta; prinsessa Leonore, prinssi Nicolas ja prinsessa Adrienne sekä kaksi koiraa; Teddy ja Oreo.

Mainos
Mainos päättyy

Prinsessa Madeleinen perheellä edessä valtava muutos - tästä on kyse

Autosta päästyään Madde piiloutui aurinkolasien taakse.
Autosta päästyään Madde piiloutui aurinkolasien taakse.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kiukkuinen prinsessa Madeleine sonnustautui keväisiin väreihin - hämmentävät kuvat!