Chris O'Neill teki poikkeuksellisen päätöksen

Chrisin synttärisuunnitelmien väitetään aiheuttavan harmitusta.
Prinsessa Madeleinen aviomies Chris O'Neill viettää parhaillaan erityistä vuotta; suurien muuttosuunnitelmien sekä talon myynnin etenemisen lisäksi hänen tulevaisuudessaan häämöttää suuri virstanpylväs; Chris täyttää kesäkuussa pyöreät 50 vuotta.
Brittiläisamerikkalainen liikemies Chris on tunnetusti tarkka yksityisyytensä säilymisestä. Avioituessaan Madeleinen kanssa vuonna 2013 hän kieltäytyi Ruotsin kansalaisuudesta ja prinssin tittelistä voidakseen jatkaa omia töitään rauhassa.
Chrisin syntymäpäivää juhlitaan 27. kesäkuuta. Kuningasperheen jäsenten syntymäpäiviä juhlitaan yleensä suurin menoin, ja esimerkiksi kruununprinsessa Victorian syntymäpäiväjuhlat lukeutuvat joka kesän kohokohtiin Öölannin kauniissa saaristolaismaisemissa.
Pidättäytyväinen Chris on Svensk Damtidningin mukaan päättänyt poiketa tässäkin asiassa totutusta; suuria viisikymppisiä ei tulla viettämään ainakaan julkisesti Ruotsin maaperällä.

Syitä tähän on luonnollisesti monia, mutta ilmiselvin niistä on se, että Chrisin oma ystäväpiiri asuu toisaalla. Ruotsista löytyneet ystävät hän on tavannut vaimonsa kautta. Toisaalta suurista juhlista kieltäytyminen on Chrisille muutenkin varsin tyypillinen päätös, sillä hän pyrkii muutenkin olemaan keräämättä suurempaa huomiota itseensä etenkin Ruotsissa.
Yksityishenkilönä hänen kerrotaan tahtovan myös yksityiset juhlat ilman kuninkaallisia piirteitä.
Lehden mukaan Chrisin päätös ei ole välttämättä ollut kuningas Kaarle Kustaan mieleen. Hänen väitetään olevan jo valmiiksi vähemmän kuin mielissään siitä, että hänen nuorempaa tytärtään perheineen nähdään Tukholmassa vain harvoin, ja Victoria ja prinssi Carl Philip hoitavat Madeleinenkin osuuden edustustehtävistä.
Svensk Damtidningin Johan T. Lindwallin mukaan olisi toivottavaa, että Chrisiä juhlistettaisiin Ruotsissa tulevana kesänä, sillä se voisi tyynnytellä niitä, joiden mielestä prinsessa on asunut ulkomailla turhankin pitkään. Pari on joutunut välimatkan takia jättämään väliin tärkeitäkin tapahtumia, kuten Nobel-gaaloja.