Asiantuntijalta rajuja väitteitä Chris O'Neillistä: "Ei halua elää kuin kuninkaallinen vanki"

Prinsessa Madeleinen perheen epämääräiset muuttosuunnitelmat ovat aiheuttaneet rutkasti spekulaatioita.
Vuonna 2023 uutisoitiin, että Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen puolisonsa Chris O'Neill sekä pariskunnan lapset, prinsessa Leonore, prinssi Nicolas ja prinsessa Adrienne muuttavat kodistaan Yhdysvaltojen Floridasta takaisin Ruotsiin elokuussa. Kuninkaallisperhe muutti Floridaan vuonna 2018.
Muutto kuningasperheen läheisyyteen viivästyi. Hovista kuitenkin annettiin ymmärtää, että muutto tulisi tapahtumaan vuoden 2024 aikana. Muuton siirtymisen syyksi kerrottiin, että perheellä on vielä asioita hoidettavana Floridassa, eikä muuttaminen ole vielä mahdollista. Ilmi kävi myös, että perheen luksushuvilan myynti on tökkinyt.
Spekulaatioita muuton lykkääntymisen syistäkin on ollut suuntaan ja toiseen. Hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren oli nopea kiistämään kaikki huhut.
– Syy ei ole muuttoasiakirjoissa, talonmyynnissä tai missään sellaisessa. Yksinkertaisesti sanottuna aika perheelle kaikkine muuton mukanaan tuomine asioineen oli hieman liian lyhyt, hän sanoi Expressenille.
Äskettäin Thorgren vahvisti Svensk Damtidningille, että muutto todellakin tapahtuu vuonna 2024.
– Suunnitelma on edelleen, että pari ja lapset muuttavat takaisin Ruotsiin vuonna 2024.
Ei vakuuta asiantuntijaa
Häntin tavoittama hoviasiantuntija Herman Lindqvist ei kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että muutto tapahtuu. Hänen mukaansa ilmassa on useita merkkejä siitä, että viivästys johtuu prinsessa Madeleinen puolisosta, Chris O'Neillista.
– Kyse on varmaankin siitä, että hän yksinkertaisesti ei halua elää kuin jokin kuninkaallinen vanki linnassa. Tuon huomion ja velvollisuuden kanssa, hän sanoo Häntille.
Floridassa sekä Chris että Madeleine ovat voineet elää melko yksityistä elämää. Ruotsissa tilanne voi kuitenkin olla erilainen.
– Lisäksi uskon, että hän ei viihtyisi juurikaan pienessä Tukholmassa. Häntä tuijotetaan ja kaikki tietävät kuka hän on, koko ajan. Jos ei viihdy siinä roolissa ja halua elää niin, se on sietämätöntä.

"Hän todennäköisesti viihtyisi huonosti"
Lisäksi prinsessaperhe luopuu valtavasta, 600 neliömetrin luksusvillaistaan, jossa on muun muassa kahdeksan makuuhuonetta, kuusi kylpyhuonetta ja uima-allas. Ruotsin-asunnossa olisi "vain" seitsemän huonetta.
– Hän todennäköisesti viihtyisi huonosti. En usko, että hän haluaa asua siellä. Keskustassa on niin ahdasta ja tukahduttavaa. Hän on tottunut ja asunut suuremmissa paikoissa koko elämänsä, isoissa taloissa ja huviloissa puutarhoineen ja uima-altaineen, asiantuntija sanoo Häntille.
Hovasiantuntija uskoo, että viimeinen asia liittyy ystäviin. Chris on tunnetusti matkustellut paljon koko elämänsä ajan, jo lapsesta saakka. Tämä on johtanut siihen, että hänen ystävänsä ovat hajallaan ympäri maailmaa.
Chris itse myönsi asian King Magazine -lehdelle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa.
– Minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä samassa paikassa, missä voisin tavata kaikki ystäväni samanaikaisesti. Niin on Madeleinen kohdalla: Kun hän tulee kotiin, kaikki ovat täällä. Olen kateellinen hänen tilanteelleen, sanoi Chris.