
Yllätyksellinen tangofinaali: Heta Halonen voitti ennakkosuosikin – teurastaja-Keijo vei kuninkuuden
Suomi on saanut kahden vuoden tauon jälkeen uudet tangokuninkaalliset. Vuoden 2022 tangokuningattareksi kruunattiin Heta Halonen ja tangokuninkaaksi Keijo Hietikko.
Seinäjoen Tangomarkkinoiden Laulukilpailun jännittävä finaali käytiin lauantai-iltana (9.7.) Seinäjoki Areenassa. Seiska seurasi mittelöä paikan päällä. Yleisöä oli areenassa nyt selvästi runsaammin kuin torstai-illan finaalin karsinnassa, ja tunnelma oli tiheä ja tuttuun tapaan iloisen kannustava – joskin ilmassa oli myös jännitystä ja odotuksen tuntua.
Superfinaalissa kuningattaren kruunusta kamppailivat porilainen pop/jazzlaulun opettaja Heta Halonen, 30, ja kajaanilainen taksikuski Hanna Hirvonen, 40. Kuninkaan titteliä tavoittelivat jalasjärveläinen teurastaja Keijo Hietikko, 29, ja raumalainen näyttelijä Lauri Ketonen, 39.

Finaalin ennakkosuosikkeina pidettiin Hanna Hirvosta ja Keijo Hietikkoa, jotka olivat jo voittaneet yleisöäänestyksen kesäkuisella MeriTangot-risteilyllä. Heillä oli myös äänekkäimmät kannattajat paikalla liveyleisössä.
Ensikertalainen Heta Halonen kiilasi kuitenkin ennakkosuosikin ohitse kuningattareksi. Keijo piti pintansa.
Voittajat valitsi ammattilaistuomaristo. Laulaja Nina Tapion johtamaan tangotuomaristoon kuuluivat tv:stä tuttu kulttuurin moniosaaja Marco Bjurström, tangokuningas 2010 Marko Maunuksela, laulaja ja radiojuontaja Hanna Pakarinen sekä Tangomarkkinoiden levy-yhtiökumppani Universal Music Finlandin A&R director Marja Kokko.
Tangofinaali oli niin tasainen ja tasokas, että tuomareiden tehtävä oli vaikea.
– Olette kaikki omanlaisia, lahjakkaita laulajia, Nina Tapio kehui.
– Olimme lopulta hyvinkin yksimielisiä päätöksestämme. Heta ja Keijo olivat jo pitkään olleet menossa voittoon, ja tämä päivä ja viikonloppu vahvisti asian lopullisesti.
Finalistit esittivät suorana tv-lähetyksenä nähdyssä superfinaalissa kolme kappaletta kukin: kaksi perinteistä tangoa ja yhden nykyiskelmän. Ensimmäisellä kierroksella tangotähdet tulkitsivat tuttuja klassikkotangoja kuten Täysikuu ja Tähdet meren yllä.
Popahtavalla iskelmäkierroksella Seinäjoella taas testatiin laulajien kykyä monipuoliseen ilmaisuun. Tuomariston arvioitavana oli kilpailijoiden tangotaitojen ohella myös kyky muuntautua iskelmien tulkitsijoiksi.
Finalistit saivatkin esittää mm. Jenni Vartiaisen Missä muruseni on ja Johanna Kurkelan Rakkauslaulu.
Iskelmäkierroksella vauhdikkaimman esityksen tarjosi Lauri Ketonen, joka lauloi iloisesti tanssien Pave Maijasen Elämän nälkä -klassikkohitin. Lauri sai showstaan isot aplodit.
Kolmannella kierroksella kuultiin tuttuja pop-iskelmiä, jotka oli sovitettu tangoiksi. Yleisöä hellittiin hiteillä kuten Suvi Teräsniskan Vaiettu rakkaus ja Lauri Tähkän Polte.
Kruunauksessa lavalla olivat läsnä tangokuningas 2019 Johannes Vatjus, joka ojensi kuningaskruununsa seuraajalleen. Kuningattaren kruunun sai asetella uuden kuningattaren kutreille tangokuningatar 1989 Arja Koriseva, koska Pirita Niemenmaa ei päässyt harmikseen paikalle.
Syynä oli aikataulusekaannus, sillä Pirita oli tanssikeikalla toisaalla.

Superfinaali nähtiin suorana lähetyksenä TangoTV:ssä. Finaalin juonsivat seinäjokelaislähtöiset vanhat koulukaverit Susanna Laine ja Hannu-Pekka "HP" Parviainen.
Heta Halonen oli Tangomarkkinoiden ensikertalainen. Hän kertoo hakeneensa kerran The Voice of Finland -tv-laulukisaan sekä voittaneensa Big Jam -kilpailun 2012. Tuosta voitosta hän sai palkinnokseen sinkun levytyksen Los Angelesissa. Englanninkielinen kappale kuulemma löytyy vieläkin Youtubesta.
Heta on porilainen pop/jazzlaulun opettaja, musiikkipedagogi, näyttelijä ja laulaja. Raumalaissyntyinen tangokuningatar on tehnyt näyttelijänä avustajan töitä Porissa, missä hän on viettänyt leijonaosan elämästään. Uuden tangotähden lavameriitteihin kuuluu mm. päärooli Harmony Sisters -musikaalissa.

– Olen laulanut aina – äitini mukaan lauloin jo ennen kuin osasin puhua, Heta nauraa.
Keijo Hietikko oli ainoa pohjalainen laulaja tangofinaalissa. Hän on elänyt ikänsä Jalasjärvellä. Keijo kertoi opiskelleensa oppisopimuksella teurastajan ammattiin. Se on tälläkin hetkellä hänen päivätyönsä. Hän on työskennellyt Atrian Kauhajoen tehtaalla viitisen vuotta. Mies on kouluttatunut myös autonasentajaksi.
– Virkavapaasta on puhuttu, tuore tangokuningas sanoo.
Keijo on osallistunnut tangoille kolmesti aiemminkin. Vuosina 2011, 2012 ja 2014 ei menestystä tullut, mutta kokemuksen karttuminen ja kypsyminen toivat nyt jättipotin.

Uusi tangokuningas pitää esikuvinaan Kari Hirvosta ja Marko Maunukselaa. Keijolla on avopuoliso ja 9-vuotiaat kaksospojat.