Ylen Armi-kuunnelma puistatti! Kohumissin ex-kihlattu Esko tyrmää ohjelman: ”Teki niin pahaa”

esko ja armi
Mainos
Mainos päättyy

Yhdeksäntoista vuotta sitten menehtynyt, vuoden 1977 Miss Suomi Armi Aavikko on ollut koko kesän otsikoissa. Polttomoottorina on toiminut jättihitiksi paisunut Ylen julkaisema kuunnelmadraama Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa.

Avoin tilitys! Armi Aavikon ex-kihlattu ärähtää: Hän ei ollut mikään juopporessukka!

Kuunnelma ylitti jo reilussa viikossa miljoonan kuuntelukerran rajan. Nyt lukemat ovat jo yli 3,5 miljoonaa.

Kaikki eivät kuitenkaan kuunnelmasta ole pitäneet. Seiska tapasi heistä yhden varsinaissuomalaisen bensiiniaseman kahviossa.

Esko Kuusela oli kihloissa ja seurusteli Armin kanssa kolmen vuoden ajan 1998-2001.

Mainos
Mainos päättyy
armi kuusela
– Armi oli minulle suuri rakkaus ja uskon olleeni sitä myös hänelle, Esko sanoo.

– Yritin kuunnella yhtä kuunnelmajaksoa, mutta alkoi tehdä niin pahaa, että lopetin siihen. Haluan nyt tuoda julki oman näkemykseni, koska en tunnistanut sieltä ja muusta julkisuudesta sitä ihanaa Armia, jonka minä tunsin, Kuusela sano vakaalla äänellä.

Esko mietti pitkään, näyttääkö hän vihreää valoa Seiskan haastattelupyynnölle.

– Muistan tehneeni 90-luvun lopussa päätöksen, etten enää anna aiheesta haastattelua. Nyt tämä on hieman kuin avaisi sen kuuluisan Pandoran lippaan.

– Suostuin, koska Armia pidetään nyt virheellisesti sellaisena johdateltavana hissukkana. Hänellä oli toki alkoholismisairautensa, mutta Armi ei todellakaan ollut mikään ressukka juoppo, Kuusela jyrähtää.

Kännykkä ja tietokone kadoksissa! Armi Aavikon Anja-äiti yllättyi kuolleen tyttärensä asunnolla: Joku oli tyhjentänyt huoneistoa

Hänen ja Armin yhteistaipaleen ensiaskeleet otettiin vuonna 1998. Tuolloin maanrakennusalan yrittäjänä toimineella Kuuselalla oli takanaan avioero. Hän istuskeli usein samassa haukilahtelaisessa baarissa, jossa ex-missikin tapasi käydä.

Mainos
Mainos päättyy

– Meillä oli siellä oma ”johtokunnan pöytä”, jonka ääressä juttelimme ja paransimme maailmaa, Kuusela muistelee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan