Yhteisiä öitä! Suurin pudottaja -kaunotar Niina Kuhta myöntää uuden suhteen: ”Olen ihastunut!”

Niina Kuhta myöntää uuden suhteen.
Mainos
Mainos päättyy

Seiska paljasti, että hääalan yrittäjän Niina Kuhdan, 37, elämään on nyt avioeron jälkeen astellut uusi komistus, joka on tuttu näky Niinan asunnolla Helsingin Kalasatamassa.

– Suhde on hyvin alkutekijöissä. He viettävät kuitenkin öitä yhdessä, lähipiiristä supistaan.

Seiskan tarkkasilmäiset lukijat bongasivat Niinan ja miehen sunnuntaina Redi-kauppakeskuksesta.

Kuhertelua kauppakeskuksessa! Eronnut Suurin pudottaja -tähti Niina Kuhta löysi uuden rakkaan – kuvat Seiskassa!

Seiska tavoitti Niinan, joka myönsi elävänsä onnellista vaihetta.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen ihastunut, mutta en halua kiirehtiä, sillä erosta on kulunut vasta vähän aikaa. Olen kuitenkin ehdottomasti parisuhdeihminen.

Niina on kertonut avoimesti kärsivänsä lapsettomuudesta, muttei ole kuitenkaan vielä täysin haudannut ajatusta biologisesta lapsesta.

Televisiossa Niina tähdittää parhaillaan peräti kahta ohjelmaa, Say Yes to the Dress Suomea ja Suurinta pudottajaa.
Televisiossa Niina tähdittää parhaillaan peräti kahta ohjelmaa, Say Yes to the Dress Suomea ja Suurinta pudottajaa.

Kuvat! Suurin pudottaja -tähti Niina Kuhta esittelee hulppean sinkkulukaalinsa!

Niina ponnahti julkisuuteen voitettuaan Jutta Gustafsbergin ja Sunneva Kantolan järjestämän Miss Plus Size -kilpailun. Tänä syksynä hän on tähdittänyt suosittua Suurin pudottaja -ohjelmaa. Tällä viikolla TV5:lla alkoi Niinan ja Sami Sykön luotsaama Say Yes to the Dress Suomi -ohjelma, jossa suomalaisnaiset metsästävät unelmiensa hääpukua.

– Olen seurannut jenkkiversiota alusta lähtien. Olen tosi onnellinen siitäkin syystä, että saamme yritykseni kanssa olla osa kansainvälistä menestystarinaa. Olen tutustunut jenkkiversiota luotsaavaan Randy Fenoliin kansainvälisillä häämessuilla. Hän odottaa jo Suomi-versiota, Niina kertoo.

Miss Plus Size Niina Kuhta laihtui hurjasti Suurin pudottaja -ohjelmassa: ”Urheilu on jäänyt osaksi elämääni!”

Mainos
Mainos päättyy

Pian saattaakin olla isoja yllätyksiä luvassa hääohjelman faneille.

– Ei voi tietää, vaikka Randy pian vierailisi Suomessa, Niina vihjaa.

Niinan uudesta ihastuksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan