Vuosia absolutistina! Raitistunut BB-voittaja Janica Westerback kertoo terveellisistä elämäntavoistaan – hylkäsi jopa kahvin!

Janica Westerback tuli tutuksi hyvin villinä persoonana voittaessaan Big Brother -kilpailun vuonna 2011. Tosi-tv-tähden elämä on muuttunut sittemmin huomattavan paljon ja hän pyrkii parantamaan terveyttään kokonaisvaltaisesti.
Elämäntapojen parantuminen on ollut jo pitkäaikainen prosessi, sillä hän on ollut vesiselvänä jo vuosia.
- Lopetin alkoholijuonnin kokonaan, kun vaihtui vuosi 2013. Olen nyt yhdeksättä vuotta absolutisti, eli mä en käytä mitään päihteitä. En edes kahvia, kun tulin kofeiinillekin yliherkäksi, Janica paljastaa puhelimitse.
Kofeiinipitoisen aamujuoman jättäminen elämästä ei ollut hänelle vaikeaa, koska Janicalle tuli kahvista hyvin huono olo.

- Nyt olen alkanut hirveästi lipittää teetä, ja sehän on oma maailmansa, kun niitä makuja on niin paljon. Minusta on tullut sellainen teeholisti, hän naurahtaa.
Epäterveellisten juomien karsimisen lisäksi hän on aloittanut uutena harrastuksena kuntosalilla käynnin. Liikunnallinen tekeminen on auttanut Janicaa paljon, koska viime vuosi oli neljän lapsen äidille henkisesti hyvin raskas avioeron takia.
- Kyllähän se auttaa jaksamaan arjessa. Kun itse voi hyvin, niin on jaksavaisempi lasten kanssa ja tulee energiaa kaikkeen tekemiseen.
Kaikki henkinen taakka ei Janican mukaan välttämättä näkynyt ulospäin. Itse hän on huomannut jaksavansa enemmän sen jälkeen, kun aloitti harrastuksen marraskuussa.

Avioeron lisäksi elämänmuutoksiin kuului paluu työelämään viiden vuoden tauon jälkeen.
- Nythän mulla on siis ensimmäinen lomaviikko vuoteen, joten onhan tämä ollut aikamoinen taival. Silloin syksyllä oli henkisesti tosi raskasta. Nyt luulen, että olen päässyt valoon tunnelin päässä. Tuntuu, että olen onnellinen ja minulla on kaikki hyvin. Elämässä on kaikki mitä tarvitsen ja kaikki muu on vain bonusta.