Vuonna 2016 eronnut Laura Voutilainen ei liity deittisovelluksiin – ennakkoluulot painavat

Pian 30 vuotta viihdebisneksessä olleen Laura Voutilainen, 47, kävi viime viikolla Priscilla, aavikon kuningatar -musikaalin ensi-illassa Helsingin Kaupunginteatterissa.
Rakkauselämästä kysyttäessä Laura vastaa, ettei siihen kuulu mitään mainittavaa.
− Voin sanoa, että olen sinkku.
Laura Voutilaisen fani hankki elinikäisen muiston laulajasta: "Oletko sä nyt varma?"
Deittisovelluksia laulaja ei käytä ennakkoluulojensa vuoksi.
− Olen minä kuullut, että kaverit käyttävät ja ne ovat hyvin hyödyllisiä, Laura nauraa.
Hän erosi vuonna 2016 aviomiehestään Juha Heikkilästä, jonka kanssa hänellä on kaksi aikuista poikaa. Eron jälkeen Laura yhdistettiin hetken aikaa radio Suomipopin hovimuusikko Ilkka Ihamäkeen, joka meni vastikään naimisiin radiokollegansa Anni Hautalan kanssa.
Tällaisena et ole nähnyt Laura Voutilaista pitkään aikaan – villitsi Porissa: ”Nyt hävettää!”
Viime kesänä Lauran konsertit peruuntuivat koronan takia, mutta nyt kaikki on ollut toisin.
Aktiivisesti keikkaillut Laura kertoo elokuun olleen alkukesää rauhallisempaa, joten hänellä on ollut aikaa urheilla sekä tavata ystäviä.

Marraskuussa starttaa konkarin Mitähän seuraavaks? -konserttisalikiertue, joka käsittää 12 kaupunkia.